PURJEHDIN SEYCHELLEILLÄ – Unelmieni täyttymys

Matka varattiin ajoissa – edellisen purjehduskauden aikana

Matkan olin varannut jo syyskuussa, ja kone nousi Malagan kentältä 24.1.2020 klo 13:10. Perillä Mahen Victorian kentällä olin seuraavana päivänä klo 11:05 paikallista aikaa (aikaero Espanjaan +3 t), ja pian Victorian Eden Islandilla, jossa veneet odottivat purjehtijoita.

Ensimmäinen päivä ja seuraava aamupäivä kuluivat veneen stuuvauksessa, aiottiinhan merellä olla reilusti yli viikko eikä saariston täydennyspaikoista ollut tarkkaa tietoa – niitä ei juuri ollut. Jaettiin hytit ja tutustuttiin veneen tiloihin ja tekniikkaan.

Mahe Victoria, Eden Island – Sainte Anne

 Merivesi tuntui suorastaan kuumaalta

 Su 26.1.2020 | klo 11:25 – 12:45 | 3.6 nm

Sää: Puolipilvistä. Tuuli NW 2-4 m/s – heikkoa tuulta luoteesta.

Ensimmäisen päivän lähdimme läheiselle saarelle, mutta maisemissa riitti ihailtavaa. Matka oli lyhyt, vain 3,6 nm (merimailia), mutta se kesti kauan, vajaa puolitoista tuntia, sillä välillä pysähdyimme uimaan.

Merivesi tuntui suorastaan kuumaalta, sillä lämpöasteita oli n.+28. Tuuli oli heikkoa ja oli puolipilvistä, välillä aurinko paistoi, etäällä näkyi saderintamia. Ankkuroiduimme saaren etelärannalle alle 10 metrin syvyyteen.

Minulla oli tabletissa Navionicsin kartat joten otin itselleni navigointitehtävän. Veneessä oli toki myös navigaattori, mutta se oli kooltaan hyvin pieni – alkuperäisen suurinäyttöisen tilalle asennettu ”väliaikainen” ratkaisu.

Tarkkana pitikin olla, sillä merimerkkejä ei ollut kuin muutama poiju ison sataman väylällä, ja matalikoita oli yllättävissä paikoissa.

Ensimmäisen päivän lyhyt matka oli oivallinen valinta, sillä monissa veneissä jo tuolloin huomattiin huoltoa tarvittavia kohteita, meillä onneksi ei – voimme jatkaa matkaa viivytyksettä.

Sainte Anne – Curieuse Island, La Raie Bay

Ennen auringon laskua lähdimme katsomaan jättiläiskilpikonnia

Ma 27.1.2020 klo 9:46 – 14:15 | 27,1 nm 

Sää: Aurinkoa, puolipilvistä. Tuuli NW 1-2 m/s – heikkoa tuulta luoteesta. Pientä maininkia.

Aamulla, kun oltiin uimassa, oli voimakas, selvästi havaittava virta – laskuvesi oli alkanut 2 t tätä ennen. Kun ui leppoisaa vauhtia ilman räpylöitä, pysyi paikallaan, edetäkseen piti uida jo reippaasti.

Lähdön jälkeen vedessä näkyi kilpikonna ja kaksi delfiiniä. Uimataukoa pidettiin taas klo 11:30 – 12:00. Matkalla oli hedelmätarjoilua.

Perillä Raie Bayssa eli Raijan lahdessa, niin kuin sitä syystä leikkisästi kutsuimme, oltiin klo 14:20. Mentiin uimaan heti, kun ankkuri oli saatu laskettua.

Näkyi delfiini ja muutama pieni hai sekä leveitä, litteitä ja raitaisia kaloja. Myöhemmin selvisi, että nämä lahnan malliset kookkaat ja pystyraidalliset kalat olivat nimeltään lepakkokaloja. Illalla joku näki sitruunahain ja harmaan rauskun.

La Raie Bay, Curieuse Island, on sopiva lounas- ja yöankkurointiin. Ankkuroi sopivan kauas beachiltä, jonka edessä on matalaa riuttaa.

Täältä löytyy kilpikonnafarmi, josta voi patikoida St. Josen hiekkarannalle ja käydä kurkkaamassa “Doctor ́s Housen”, joka on paikallinen nähtävyys.

Käyntilippu saarelle maksaa 10e/purjehtija ja tämä sisältää ankkurointioikeuden myös St Pierre Islandille.

Hyvissä ajoin ennen auringon laskua lähdimme jollalla Curieusen saareen katsomaan jättiläiskilpikonnia ja kävelemään myös saaren toisella puolella olevaan Doctor’s Houseen, toiseen saaren nähtävyyteen.

Heti piti tietysti mennä ihmettelemään jättiläiskilpikonnia. Ensin näkyi yksi kilpikonna – ”eikö täällä olekaan kuin yksi”, sitten näkyi toinen, ja jo pian kymmeniä. Monet tulivat kohti, jotkut kertoivat jopa seurustelleensa kilpikonnien kanssa. Kilpikonnat ovat todella jättiläisiä, voivat painaa jopa 250 kiloa. Elinikä on 80 – 120 vuotta. Sata vuotta täyttänyt kilpikonna saa kilpeensä numerolaatan, joita näkyikin parilla konnalla.

Olisi pitänyt kutittaa kaulasta jolloin konna olisi pitänyt röhönaurua muistuttavan äänen – piti se ilman kutitustakin äänekkään röhönaurun.

On selvät tuntomerkit onko kyseessä naaras vai koiraspuolinen yksilö: koiraalla kilven pohja on kovera, naaraalla suora. Koiraalla on pidempi häntä, naaraalla lyhempi, ja naaraan kynnet ovat pidemmät kuin koiraalla.

Nämä maakilpikonnat munivat metsään, jossa maa on hiekkaista. Poikaset, jos ne löydetään, tuodaan keskuksen ”lastenkotiin”, sillä niiden selviäminen maastossa on hyvin epävarmaa. Pelätään myös, että turistit nappaavat niitä tuliaisikseen.

Maksut suoritettuamme ja ensimmäisten tervehdysten jälkeen lähdimme luontoretkelle saaren keskelle, ja toiselle puolelle. Polku oli hyvin merkitty, ja paikoin se oli nostettu sillaksi sillä vuorovesi nousi korkealle ulottuen syvälle rannan Mangrovemetsään. Vuorovesialue on murtovesialuetta, jossa on omanlaisensa kasvisto ja eläimistö.

Vuoroveden korkeimman ja matalimman tason ero oli n. 1.4 m, mutta vaihteli 1 – 1.8 m välillä eli ei ollut joka päivä yhtä suuri. Vuoroveden jakson eli nousuveden huipputason ja laskuveden alimman tason väli oli runsas 6 t. Vuorovesi aiheutti paikoin virtauksia, jotka voi havaita selvästi uidessa, ja se näkyi veneiden asennoissa, kun vene kääntyi laskevan tai nousevan veden ja virran suuntaan. Virtausten vuoksi veteen laskettiin turvallisuuden vuoksi fenderi köyden päähän, kun mentiin uimaan.

Curieuse, La Raie Bay – St Pierre Islet – La Digue Grande Anse

 Hait heräilevät auringon laskun jälkeen

Ti 28.1.2020 | Klo 11:19 – 18:05 | 10,9 nm

SÄÄ: Pilvistä ja sadekuuroja, aurinkoa. Tuuli yltyi nopeasti lähdön jälkeen kohtalaiseksi ja navakaksi (NW 7 m/s).

La Rai Beystä lähdettiin klo 11:19 ja St Pierre Isletista klo 16:13, perillä La Digue Islandin Grande Ansella eli suurella lahdella olimme klo 18:05. Oli purjehtijan juhlaa, sillä matka taittui purjeilla myötätuulessa pelkällä genualla, joka oli ylhäällä lähes koko matkan.

Eilen todettiin, että yksi jääkaapeista on lämmin. Veneessä oli yhteensä jopa 4 jääkaappia, mutta jos sattuu laittamaan kylmää tarvitsevat ruuat rikkinäiseen/rikkoutuvaan, pilaantuminen on selvä eikä voi ottaa sairastumisriskiä – osa ruuista oli pilaantunut, ja ne piti sitten heittää pois.

Jääkaapin toimimattomuudesta oli ilmoitettu isännälle. Tänään tulikin kaksi korjausmiestä, jotka löysivät meidät St Pierren saaren kupeesta. Miehet tarkistivat kylmäainetilan tiiviyden ja lisäsivät kylmäainetta koneeseen.

Korjausmiehillä oli hyvät työkalut, ja myös kylmäaine mukana. Ainoa mitä pyysivät veneestä, oli juomavesi ja shampoo. Jääkaapin korjaukseen kului 5 tuntia! Laite tuli miesten sanomisen mukaan kuntoon, mutta he ottivat lopuksi mitat jääkaapista, joka kieli, että uusi jääkaappi menee tilaukseen. Näissä olosuhteissa jääkaapit taitavat olla kovalla koetuksella, kun ulkolämpötila on n. +32 astetta ja jääkaapin sisälämpötilan tulisi olla n. +6 astetta.

Alun pitäen lähdimme St Pierre saarelle sillä siellä piti olla hyvät snorklausmaisemat. Korallit olivat kuolleet 90-luvulla esiintyneen El Niño lämpöaallon aikana, ne, kun eivät siedä liian lämmintä vettä. Uusien korallien kasvaminen kestää yli 20 vuotta eli nyt pitäisi jo alkaa näkyä uutta kasvustoa – vähän olikin tullut väriä.

Päivän päätepisteeseen, La Diguen Grande Anseen, saapuminen oli juhlaa, joka kruunattiin ensimmäisellä ”ankkurirommilla”. Ankkurirommina oli paikallisesti sävellettyä Mojitoa.

Illalla mitattu lämpötila oli ulkona +32, vaikutti hieman viileämmältä kuin aikaisempina iltoina. Illalla myöhemmin tuli vielä sadekuuroja ja lämpötila laski vähän, mutta oli liian kuumaa rauhalliseen uneen. Siksi ilmastointi oli päällä myös yöllä.

Iltapalaksi oli chiliwrapit punaviinin kera, jälkiruuaksi kuohuviinit.

La Digue Grande Anse – Praslin, Anse Volbert

 Harvinaiset kookospähkinät pitää nähdä

Ke 29.1.2020 | Klo 11:04 – 12:24. | 6,6 nm

SÄÄ: Aamulla aurinkoa, sitten pilvistyi ja tuli oikein rankka sadekuuro, joka tosin meni nopeasti ohi. Aamulla oli lämmintä (+28) jo ennen kymmentä, illalla sateiden jälkeen vain +22. Luonnonpuistokäynnillä lämpötila vaihteli +29,8 ja +31,7 välillä, ja samalla oli hyvin kosteaa, arviolta suhteellinen kosteus lähellä 100 %. Oli isohko maininki, joka ei katamaraania paljoa keinuttanut, mutta rannassa näkyi tyrskyt.

Ennen aamiaista oli aamu-uinti kuten aina. Nousuvesi oli huipussaan joten virtausta ei paljoa ollut.

Valkoinen pitkä hiekkaranta oli houkuttelevan näköinen. Aamiaisen jälkeen osa miehistöstä lähtikin hiekkarannalle. Kuinka kävikään, iso maininki käänsi jollan sivuaaltoon, ja heitti sen ympäri. Siinä samassa moottori hörppäsi suolavettä ja sammui. Osa matkustajista jäi jollan alle, osa lensi veteen. Meri vei kipparin silmälasit, samoin perämiehen snorkkelivarustuksen.

Rannassa sattumalta ollut huoltovene toi jollan katamaraanille, mutta matkustajat jäivät rannalle. Osa miehistöstä ui veneeseen. On aika haastavaa lähteä rannalta uimaan, kun iso maininki lyö vastaan – aalto suurenee, kun vesi madaltuu. Loput rannalle menneet läheinen retkikunta kävi hakemassa kumiveneellä purjeveneeseen, sen jälkeen, kun ”regattamme” kölivene pyysi heitä tätä palvelusta. Itse, kun olivat nostaneet jollansa jo veneen kannelle.

Markus tekniikan taitajana yritti puhdistaa moottoria suolaisesta merivedestä, mutta korjaus tyssäsi siihen, että sopivaa tulppa-avainta ei löytynyt. Dream Yacht Charterin huoltomiehet onneksi saivat korjattua moottorin joten matkustajille ei tullut maksettavaa – oli ilon aihe. Jos maksettavaa olisi tullut, summa olisi saattanut olla tuntuva – kokemusta karttuu.

Tästä tapahtumasta toivuttuamme, kokka käännettiin Praslinin saaren Ste Annen satamaan, joka on Dream Yacht Charterin Base eli tukikohta. Oli saatava jollan moottori kuntoon, ja lisäksi oli muitakin korjauskohteita kuten esim. ankkurivalo. Veneen ruuat olivat jokseenkin loppu, ei ollut enää lounasaineksiakaan.

Matka ei kauaa kestänyt sillä matka oli lyhyt – kesti vain 1,5 tuntia. Se taitettiin moottorivoimin, oltiinhan menossa vasten tuulta eikä katamaraani ole mikään kryssivene, ainakaan tämä Helia 44.

Ste Annen satama on Praslinin saaren kaakkoiskulmassa eli vallitseville tuulille suojassa ja suojassa mainingilta.

Satamassa kuitenkin velloi iso maininki ja laituri veneet mukanaan keikkuivat pelottavasti. Väsynyt miehistö sai kuitenkin nukuttua äänekkäältä nitinältä ja natinalta. Myöhemmin selvisi, että mainingin aiheutti vuoroveden virtausten lisäksi pääasiassa lähellä olevan yhteysalussataman alusten aiheuttama potkurivirta.

Kaikki ei mene kuin Strömsössä, mutta huoltomiehet olivat osaavia ja palvelualttiita.

• Jääkaappi korjaantui kahdeksi päiväksi, sen jälkeen kaappi oli taas lämpökaappi.
• Ankkurivalo ei pala, autopilotti ei toimi, toisen moottorin starttiakku ei lataudu.
• Huoltomies kiipesi ja korjasi ankkurivalon – valo tuli, mutta samalla tuulimittari lopetti näyttämästä tuulilukemia ja -suuntia.
• Pyykkiä käytiin pesettämässä, omia liinavaatteita ei saatu, eikä niin paljoa kuin vietiin.
• Hyvää oli, että vaihdelaatikko kesti vaikka oli kovassa kulutuksessa.

Huoltopäivä oli hyödynnettävä parhaalla mahdollisella tavalla – antia olikin riittämiin. Praslinin saarella on sademetsä ja luonnonsuojelualue Vallee de Mai, joka on UNESCO:n maailmanperintökohde. Siellä kasvaa Coco de Mer kookospähkinäpuita. Näitä maailman suurimpia pähkinöitä ei kasva muualla maailmassa. Se ei ole levinnyt meriä pitkin muualle, koska se ei kellu tavallisen kookospähkinän tavoin.

Coco de Mer puut ovat joko hede tai emipuita. Pähkinä muistuttaa naisen lantiota, ja hede muistuttaa miehen siittiötä. Sopiva hetki hedelmöittymiseen on lyhyt, ja siinä auttaa kekkoa muistuttava pieni lisko. Puut ovat hyvin korkeita 25 – 40 m, ja niitä arvioidaan olevan luonnonpuistossa n. 6 000 yksilöä. Kypsän hedelmän kehittyminen kestää lähes 10 vuotta. Hedelmä on kaksiosainen, läpimitaltaan 40 – 50 cm ja painaa 15 – 30 kiloa. Puolet Vallee de Main pähkinäpalmuista on Coco de Meriä, puolet muita kookospalmuja, joita tavataan vain Seychelleillä.

Kookospalmujen lisäksi luonnonpuistossa on monia harvinaisia eläimiä, joista yksi on musta papukaija (black parrot, coracopsis barklyi), joka on ainoa endeeminen papukaijalaji Seychelleillä. Lintu ei niinkään ole musta, enemminkin ruskeanharmaa. Kuvaa en onnistunut saamaan nopeasti latvustoissa liikkuvasta, mutta ääni kuului.

Seychelles Island’s Foundation hoitaa aluetta ja myös toista maailmanperintökohdetta (Aldabra). Eräs englantilainen kenraali sanoi luonnonpuistoa Edenin puutarhaksi – ei kauhean vaikeasti löydettävä ilmaisu.

Vallee de Main puistoon sisäänpääsymaksu oli 25 €/henkilö ja oppaalle piti vielä antaa 10€/ henkilö – melkoista rahastusta, joka tehdään luonnonsuojelun nimiin. Mielenkiintoinen retki oli kuitenkin, ja toivoa sopii, että rahat menevät kerrottuun tarkoitukseen.

Praslin, Anse Volbert

Ukkosellako maston huippuun?

To 30.1.2020

SÄÄ: Pilvistä ja sadekuuroja. Ukkosta ilmassa.

Aamulla sitten tapahtui jotain: ”Kiinnitysköysi katkesi”, huusi joku. Jo kippari olikin käynnistämässä moottoria, ja veneen paikkaa siirrettiin laiturin suojaiselle puolelle.

Myöhemmin selvisi, että köysi ei katkennut, vaan irtosi laiturilla olevasta knaapista – irtosi! Meidän veneessä on pilssihiiri, joka irrottelee köysiä. Nimittäin pari päivää sitten Curieuse, La Raie Bayssa yksi lepuuttaja karkasi ja uiskentelin laskuveden virrassa avomerelle päin – nopea uimari sai sen onneksi kiinni.

Muitakin veneitä oli tulossa tähän Dream Yacht Charterin Base satamaan erilaisten vikojen tähden. Yhdellä meressä ollut kalanpyydysköysi oli tarttunut potkuriin eikä potkuri enää pyörinyt – saivat sen muuten omatoimisesti irti – taitava naisisto.

Taas, illalla avotilassa istuskellessamme n. klo 19:25 kuului napsahdus. Piti mennä katsomaan mitä tapahtui. Köysi ei mennyt poikki, mutta paapuurin takaknaapi keikkui uhkaavasti, on irtoamassa – kuulemma veneen tyyppivika – ei sitten onneksi irronnutkaan.

Lounasta syötiin Eve-ravintolassa. Söin turvallisesti puolikkaan pizzaa, toinen puoli tuli mukaan – se maistui myöhemmin. Iltapalaksi oli salaattia ja paistettua pakastettua tonnikalaa.

Tien toisella puolella oli kylän koulu. Oli mukava seurata koulupuvuissa olevien pienten oppilaiden toimintaa. Esikouluun täällä mennään 4 vuotiaina, ja kouluun 5-6 vuotiaina. Mahessa on yksi yliopisto ja ammattikoulu. Osa lahjakkaista lähtee yliopistoon Britanniaan. Heillä on hyvät mahdollisuudet saada ainakin osan kuluista kattavia stipendejä sisäoppilaitoksissa, kun on aika kallista opiskella.

VHF-puhelin oli koko ajan päällä. Kanavaksemme oli valittu 72. Kuuluvuus oli joskus oikein heikko eikä puheesta ei saanut mitään selvää, joskus kuuluvuus ja puheen erotettavuus olivat hyviä:

”Haloo täällä R:n vene. Olemme Feliticen saarella Coco Island lahdella. Täällä on neljä poijua, saimme poijusta kiinni – ei ihan helppo juttu. Yksi katamaraani yritti myös kiinnittyä poijuun, mutta ei onnistunut. Täällä on aivan ihana ranta – tulkaa tänne!”

 ”Haloo täällä K:n vene. Olimme viime yön La Diguen saarella. Oli hankalia köysisulkeisia, köysiä ja ankkurikettinkejä ristikkäin, kova tuuli kun oli. Satama on ahdas, ahtain paikka on aallonmurtajan kohdalla. Odottelimme kunnes joku rannasta vilkutti ja osoitti paikkaa. Keulasta lasketaan ankkuri ja vene laitetaan pitkillä takaköysillä kiinni rantaan. Sain nukuttua hyvin yöllä klo 12:sta puoli kuuteen aamulla.”

 ”Haloo täällä Malenga! Meillä olisi vähän huoltotarvetta: Ankkurivalo ei pala, autopilotti ei toimi, toisen moottorin starttiakku ei lataudu. Tervetuloa La Passin satamaan! Laituripaikka on pian vapaana. Koska tulette? Noin 4 tunnin kuluttua.”

 Kyllä noita kuunnellessa merelle jo tekeekin mieli.

Praslin, Anse Volbert – Curieuse, La Raie Bay

 Kollektiivinen pyykin pesu toimii

Pe 31.1.2020, klo 12:15 – 15:30 | 13.3 nm

SÄÄ: Pilvistä ja sadekuuroja. Tuuli oli aluksi navakkaa, ja yltyi sitten kovaksi, NW 7-15 m/s. Kun olimme jo ankkurissa, ukkospuuska yllätti juuri päivällisaikaan: kova tuuli ja sadekuuro, joka kesti muutaman kymmenen minuuttia.

Lähtö klo 12:15, ensin täydellä etupurjeella myötätuuleen, sitten kryssisuunnassa oli lisäksi iso 1-reivissä ja osa genuaa ulkona – kryssii tämä sittenkin – verkkaisesti.

Aamu on pilvinen ja tuuli kohtalaisesti. Lämpötila oli vain +22 – olikohan mittausvirhe? Satamassa veneet vellovat edelleen, mutta peräkiinnitys on kestänyt yön ajan.

Vain muutama oli hereillä, kun kello läheni kahdeksaa. Jollekin tuli idea, josta tosin oli jo keskusteltu edellisenä päivänä, että pesetetään liinavaatteet tässä satamassa, sehän kestää vain 2 tuntia – on ihanaa päästä puhtaisiin lakanoihin, kun oli hikoiltu aika tavalla myös öisin. Todellisuudessa pesun kesto olikin 4 tuntia. Idean ”isä” oli selvästi jännittynyt liinavaatteita odotellessaan ja tehdessään tiedustelumatkoja pesulaan.

Puhtaita liinavaatteita tuli, mutta ei täyttä määrää. Oikeasti luulimme, että meidän ”omat” liinavaatteet pestään ja kuivataan, joka kestää kaksi tuntia, mutta ei. Pesula toimi kollektiivisesti: Lattian kasoista otettiin liinavaatteita ja heitettiin pesukoneeseen, ja edelleen kuivauskoneeseen, sieltä sitten annettiin tarvitsijoille. Mitään jo pestyjen liinavaatteiden varastoa ei ollut.

Alun pitäen oli tarkoitus mennä La Diguen saaren La Pass’in satamaan, mutta satama oli täynnä. Jatkettiin matkaa La Raie Bayhyn, jossa olimme olleet jo aikaisemmin. Paikka oli suojainen, mutta tuulta riitti täälläkin. La Raie Bayssa ankkurikettingistä oli kaikki meressä eli n. 50 m, kun ankkurointisyvyys oli n. 8 m – varma pito.

Snorklaajille oli juhlaa, kun he näkivät haita useana päivänä, tosin niitä voi nähdä myös veneestä käsin. Ne olivat tavallisesti pieniä, mutta pisimmän arvioivat olleen n. 1,5 m. Yksi tavallisimmista oli vaalea pieni (n. 0,5 m) sitruunahai, tummempia riuttahaiksi arveltuja näkyi myös.

Hait nukkuvat päivisin lähellä meren pohjaa, ja illalla lähtevät saalistamaan ruokaa. Sääntönä olikin, että auringon laskun jälkeen ei enää mennä uimaan. Täkäläiset hait eivät ole kovin agressiivisia, mutta tarina kertoi, että lähimenneisyydessä uimari olisi menettänyt kätensä. Rouskujakin näkyi, mutta fluerosoivaa planktonia ei löydetty.

Curieuse, La Raie Bay – La Digue, La Pass

 Vihdoin päästiin kaivattuun La Passiin

La 1.2.2020 klo 8:55 – 10:20 | 7.2 nm

SÄÄ: Hetki aurinkoa, muuten pilvistä ja sadekuuroja. Alkuillasta tuli kovia tuulenpuuskia ja kovia sadekuuroja. Yöllä satoi pitkään ja voimakkaasti, oli myös kovia tuulenpuuskia. Matkalla tuuli NW 4 m/s.

Oli aikainen herätys klo 7 sillä matkaan lähdettäisiin varhain tavoitteena vihdoin La Passin satama – ilmassa oli jännityksen tuntua. Aamu-uinnin ja aamiaisen jälkeen valmisteltiin matkalle lähtöä.

Vielä ankkurissa ollessa merikilpikonna uiskenteli melko lähellä venettä, välillä kurotti päätään vedenpinnan yläpuolelle, välillä oli sukelluksissa.

Tiesimme, että La Passin satamassa on yksi ”regattaamme” kuuluva katamaraani. Ohjeita rantautumiseen olikin tullut jo aikaisemmin. Satama on kuulemma ahdas, ja erityisesti sinne johtava väylä on ahdas aallonmurtajan kohdalla. Siinä on haastetta ohjaajalle, sillä kaatamaraani on leveä (>7 m), lisäksi vuorovesi voi tällaisessa paikassa aiheuttaa voimakkaitakin virtoja ja tuulenpuuskat painavat venettä omaan suuntaansa.

Ankkuri laskettiin veneen keulasta ja perä ajettiin lähelle rantaa, n. 15 m etäisyydelle rantaviivasta. Meitä onnisti, sillä rannassa oli henkilö, joka haki peräköydet ja kiinnitti ne rannan puihin – tarpeellista ja pyyteetöntä palvelua. Satama oli ahdas, ja sinne mahtui vain muutama huvivene kalastaja-alusten lisäksi.

Kun vene arvioitiin hyvin paikallaan pysyväksi, lähdettiin pieneen kaupunkiin – ensin jollakyydillä rantaan. Keikkoja piti tehdä kaksi, sillä kaikki eivät kerralla mahdu hyvin jollaan.

La Diguen La Passin kaupungissa oli useita vanhoja taloja, jotka muistuttivat kolonialismityylistä, myös uusia taloja oli rakenteilla. Yleisilme oli kyllä vähän rähjäinen, oli luontoon heitettyä roskaa, ja sateiden jälkeen teillä oli runsaasti vettä, mutta kylä vaikutti monella tapaa aktiiviselta.

Näkyi paljon pyöriä, kaikenlaisia normaaleista fattbikeen, paljon myös sähköpyöriä. Pyörien lisäksi näkyi myös useita sähköautoja. Osa miehistöstä vuokrasi polkupyörän, osa tyytyi patikoimiseen. Pyöräilijät ehtivät jopa saaren toiselle puolelle, ja paluumatkalla kova sadekuuro oli huuhtonut hien.

Lounaalla kävimme erään pienen hotellin ravintolassa: söin pizza tropicanan ja join kaksi pientä olutta yhteensä 480 rupiaa eli n. kolmekymmentä euroa. Lounaalta tullessamme tarkkailimme ympäristöä vähän tarkemmin: rannassa oli ”poikaleiri”, josta tuskin puuttui huumeita. Tarina kertoikin, että väestöstä n. 10 prosenttia käyttää huumeita.

Satamassa lenteli isoja lepakoita, hedelmälepakoita, jotka meidän lepakoista poiketen lentelevät päivällä ja syövät hedelmiä.

Yö sujui rauhallisesti ja vene pysyi paikallaan.

Katamaraani Helia 44 | Vuosimalli 2017

Pituus 13,30 m, leveys 7,4 m ja korkeus 20,45 m. Uppouma 12.587 kg ja syväys 1,16 m. Isopurje 69 m2 ja genua 46 m2. Moottori 2x 55 hv. Vesitankit 2 x 375 l, kuumavesitankki 40 l ja septitankit kussakin wc:ssa 45 l.

Saarissa ei saanut makeaa vettä kuin vain lähtösatamassa. Makeaa vettä saatiin merestä makean veden tekokoneella, joka toimii käänteissuodatuksella. Siinä merivesi painetaan 45 barin (max 50 baria) paineella semipermeabelin kalvon läpi, joka tietysti vaatii paljon energiaa. Silloin on joko veneen apumoottori tai agregaatti toiminnassa riittävän sähkön takaamiseksi. Systeemi tuottaa vettä 150 l/t, max. 200/t eli yllättävän paljon.

Heliassa oli yksi ruori, josta liike välittyi peräsimeen hydraulisen järjestelmän kautta, kun ruoriohjauksessa voiman siirto tavallisesti tapahtuu vaijereiden välityksellä, ainakin pienemmissä veneissä.

Ohjaus oli hyvin kevyt, mutta tunnoton, reaktioaika oi pitkä: kun ruoria käänsi, kesti kauan ennen kuin mitään tapahtui, ja sitten kun tapahtui, liike olikin jo liian suuri – harmittavainen ohjattava aluksi, mutta tovin kuluttua siihen tottui. Mietityttämään jäi, että saattoiko hydrauliikan huollot olla tekemättä tai säädöt pielessä.

La Digue, La Pass – Mahe, Anse Royale

Ankkurisulkeisilta emme säästyneet mekään

Su 2.2.2020 klo 9:40 – 15:25 | Matka 33,1 nm

SÄÄ: Kun lähdimme La Passista, oli kovia sadekuuroja. Aamulla tuuli oli heikkoa, aluksi 3 m/s luoteesta (NW), sitten nousi hieman niin, että puolen päivän aikana oli jo kohtalaista (5 m/s). Iltapäivällä juuri ennen perille tuloa oli useita voimakkaita sadekuuroja, joiden aikana tuuli yltyi jo kovaksi, lähelle myrskylukemia, puuskat yli 20 m/s (tieto tuli toisesta veneestä). Perillä aurinko pilkisti.

Kun lähdimme, ankkuri oli kiinni toisen veneen ankkurikettingissä: irrotus tapahtui niin, että ankkuria ja siinä kiinni olevaa kettinkiä nostetaan ylös niin, että köysi saadaan pujotettua kettingin ali ja kummatkin köyden päät sidotaan sitten kiinni veneeseen tukevaan paikkaan kuten esim. knaapiin. Sen jälkeen ankkuria lasketaan ja se muljautetaan pois kettingistä. Köysi vapautetaan jolloin kettinki laskeutuu taas pohjaan. Kettinkiä on turhaa yrittää pitää puoshaalla sillä kettinki on hyvin painava – yrityksiä, joita joskus näkee.

Matkalla oli uimatauko 20 min klo 12:40 – 13:00. Kokeilimme aluksi purjeitakin, mutta tuuli ei riittänyt kuin 2 solmun vauhtiin. Myöhemmin purjeet kuljettivat venettä mukavasti. Matkalla näkyi muutama lentokala ja delfiini.

Illalla rantaan kuljettiin taas jollalla kahdessa erässä. Oltiin Anse Royalissa syömässä paikallisessa rantaravintolassa, joka oli hyvin tunnelmallinen: tunnelmaa silmälle ja korvalle.

Tilasin savukalasalaatin, joka oli listaan merkitty alkuruuaksi, sain raakakalasalaatin. Mitä? Raakaa kalaa? Hyvältä maistui, olisin arvannut, että kala olisi siikaa, muuta sitä se ei tietysti voinut olla. Tietysti, sitä tarjotaan, mitä on. Jälkiruuaksi oli kaksi palloa jäätelöä, suklaa- ja vaniljajäätelöä – hyvää sekin. Maksoi yhteensä n. 30 €.

Monet söivät pizzaa, jotkut kala-annoksen (white snapper) kaikki hyvää. Henkilökunta oli jälleen hyvin ystävällistä.

Mahe, Anse Royale – Police Bay – Anse Royale

 Olosuhteet sanelevat minne mennään

Ma 3.2.2020 klo 11:35 – 16:05 | 11,4 nm

SÄÄ: Puolipilvistä, pilvisyys vaihteli. Aluksi tuuli heikkoa, myöhemmin voimistui (3 – 6 m/s). Klo 15:15 lämpötila oli +32. Veden lämpötilaksi mitattiin +26 – veden lämpötila on jkv vaihdellut ihotuntuman perusteella.

Tavoitteena oli Anse Lazarre, joka oli n. 15 nm päässä. Paikka oli kyllä saaren tuulisella puolella, mutta arvioimme sinne menon ja yöpymisen lahdella hyvin mahdollisiksi – suunnitelmia voi tehdä ja tavoitteita voi asettaa.

Aamiaisen tekovuoro oli minulla ja Hannilla. Aamiainen oli tavanomainen, sisällöissä ei ollut paljoa vaihtelua: kaurapuuroa, jugurttia, sämpylöitä, tomaattia, kurkkua ja paprikaa sekä kahvia. Kaurapuurohiutaleet olivat nyt paikallisesta kaupasta ostettuja suomalaiset, kun loppuivat jo muutama aamu sitten – kuulemma hyvää puurosta tuli. Suodatinkahvi oli Suomesta tuotua, mutta pikakahvi tunnettua merkkiä paikallisesta kaupasta.

Lähtö moottorilla, mutta heti otettiin keulapurje esille, jolla päästiin myötätuulessa Mahen saaren eteläkärkeen asti – ihanaa hiljaista, leppoisaa menoa. Myötätuuliosuudella vauhti oli 2-5 solmua (kn), kun esillä oli vain genua. Helia 44 näyttää olevan myötätuulipurjehtija ja vain keulapurjeella: puomia ja isoa purjetta ei olisi voinut siirtää ollenkaan styyrpuurin puolelle, sen esti ohjaamon katto, ja se olisi ollut mahdollista siirtää vain vähän (ehkä n. 30 asetetta) paapuurin puolelle. Moottori uudelleen päälle klo 12:45, kun tuuli alkoi kääntyä vastaiseksi.

Kun matka eteni niemen taa suojasta tuulen puolelle, tuuli voimistui melkoisesti ja alkoi kova keinunta – suunnitelma meni heti ja neuvottelematta uusiksi: Läheiseen Police Bayhyn lounaalle ja sitten takaisin Anse Royaleen.

Ankkurointi klo 13:10 Police Beyssä lounasta varten. Lähtö takaisin Anse Royaleen klo 14:10 ja perillä oltiin klo 16:05. Ankkuri laskettiin 4 m syvyyteen (kölin alta mitattuna). Naapuriveneet, jotka tulivat lahdelle meitä myöhemmin, vaihtoivat paikkaa jopa useamman kerran – yllättikö korallinen matalikko?

Aamulla uinnin jälkeen muutama delfiini tuli uiskentelemaan aivan veneen viereen. Pitivät pienen äänen, kun hörppäsivät ilmaa. Täkäläiset delfiinit eivät ole niin ”leikkisiä”, kun on tottunut näkemään – eivät hyppele korkealle ilmaan – ehkä emme vain osuneet näkemään heidän leikkihetkiään.

Kun, veteen heittää leivän palasia, paikalle ilmaantuu välittömästi kahdenlaisia kaloja: isoja lahnan muotoisia pystyraidoin kuvioituja kaloja eli niitä lepakkokaloja ja pieniä vajaa 1/2 m mittaisia tonnikaloja. Tonnikalat ovat vikkelämpiä kuin lepakkokalat, mutta lepakkokalat ottavat ”pöydästä” ensin, tonnikalat, jos jotain jää.

Anse Royaleen tulon jälkeen kaikki kävivät uimassa, heti näkyi lepakkokaloja. Aamulla näkyi näiden lisäksi vajaa metrin pituinen sitruunahai ja vesikilpikonna. Jo nyt on uitu niin paljon, että tuntuu kuin iho liukenisi pois. Ei se tietysti kokonaan liukene, mutta ohenee ja pehmenee – ihana suolainen vesi.

Aluksi tuntui, että Intian Valtameren veden suolapitoisuus olisi ollut huomattavasti suurempi kuin esim. Välimeressä, mutta ei. Toki Välimerenkin suolapitoisuus vaihtelee eri paikoissa monista tekijöistä johtuen (haihtuminen, sateet ja makean veden juoksutus joista). Valtamerissä (mm. Intian valtameri ja Välimeri) suolapitoisuus on suuruusluokkaa 3,5 % ja Itämeressä 0,7 % (veteen liuenneiden suolojen massa suhteessa meriveden massaan).

Mahe, Anse Royale – Sainte Anne

Lähtösatamaan oli pakko palata vaikka mutkan kautta

Ti 4.2.2020 klo 10:30 – 18:20 | 18 nm

SÄÄ: Aamulla puolipilvistä ja kevyttä tuulta, myöhemmin tuuli voimistui kohtalaiseksi, jopa navakaksi, NW 5 – 10 m/s. Päivällä puolipilvistä ja aurinkoa, illalla pilvistä.

Viimeiseen purjehduspäivään liittyy haikeutta. Käytiin tankkaamassa satamassa (klo 12:58 – 13:20), joka oli vaikeasti löydettävässä paikassa ja hyvin ahdas – koetteli kipparin kärsivällisyyttä ja mittaili taitoa. Iltapäiväksi mentiin vielä uimaan Sainte Annen saaren lahdelle.

Viimeiset katseet maisemaan: Saarten rinteet ovat syvän vihreitä, vähän vaaleampaa ja tummempaa, palmuja, lehti- ja havupuita, turkoosi meri ja valkoinen hiekka – ne piirtyivät mieleen ajoiksi.

Illalla oltiin yhdessä ravintolassa syömässä. Moni söi tonnikalapihvit. Tilattiin medium, mutta saatiin well done. Yksi annoksen tilaajista valitti asiasta, ja niin ystävällinen tarjoilija toi pian uuden annoksen, jossa kalan paistoaste oli oikea. Satamassa oli hyvä nukkua, kun vene ei keinunut eikä agrekaatti hyrissyt.

Aamulla pakattiin tavarat ja siirryttiin hotelliin. Seuraavat päivät tutustuttiin Mahen saareen ja nautittiin rantaelämästä.

Lähtisinkö uudelleen

Meidän regatassa oli yhteensä kuusi venettä ja 55 purjehtijaa. Porukalla, kun lähtee, se luo turvallisuutta. Käytännössä emme kuitenkaan paljoa nähneet toisiamme – vain Paulan ja Raijan veneiden miehistöjen kanssa.

Tuohon aikaan vuodesta Seychelleillä on sadekausi, jolloin sataa päivittäin. Sadekuurot olivat yleensä hyvin voimakkaita, mutta kestivät vain hetken: vaatteet kastuivat, mutta kuivuivat nopeasti. Ilma oli lämmintä ja aurinko kuuma, kun paistaa suoraan taivaan laelta.

Vallitseva tuuli on luoteesta voimakkuudeltaan tavallisesti 4 – 6 m/s. Nyt tuulet vaihtelivat kovasti lähes pläkästä yli 10 m/s. Raija kertoi, että koko ajan tuulet ovat olleet 10 ja 14 m/s välillä, paikoin puuskat jopa 20 m/s.

Parhaimmat korallit löytyivät kuulemma Port Launausta tai Anse Lazarresta: oli hieman myös uusia eläviä koralleja.

Kokonaismatkaksi meidän veneelle tuli 131 nm eli n. 240 km, joka on näin pitkälle ajalle aika lyhyt matka. Pääasia ei sittenkään nyt ollut purjehtiminen, vaan merellä olo, uiminen ja Seychellien muutamaan saareen tutustuminen – hyvä niin.

Söimme koko matkan aikana hyvin, vain harvoin ravintolassa. Meitä onnisti, kun yksi gasteista ilmoittautui ruokavastaavaksi – hän ottikin suuren vastuun. Harvinaista, mutta hän myös itse valmisti kaikki ateriat toki muiden avustuksella – hän oli matkan aarre. Niin herkullisia ruokia ei ennen ole veneessä syöty. Sivusta seuranneena totesin, että hänellä oli hallussaan myös ruokatarvikkeiden käsittelyn hygienia, joka on huipputärkeä purjehdusreissuilla. Minne purjevene ehtiikään ajelehtia, jos koko miehistö makaa kuumeisina punkissaan sotkun keskellä muutaman vuorokauden, on painajaismainen visio.

Langostinopasta Merin mukaan

Keitä pasta al dente.

Sulata ja kuori Langostinot, jättikatkaravut, huuhtaise ja jätä valumaan vain hetkeksi huoneenlämpöön.

Lisää kerma, parmesaani ja muut lisukkeet, lopuksi Langostinot, niin, että ne kypsyvät hetken aikaa.

Lähtisinkö uudelleen – lähtisin, mutta en katamaraanilla – vain yksirunkoveneellä, joka on minun luokituksessani purjevene. Suunnittelisin reitin etukäteen vallitseva tuuli kun on luoteesta, tietysti varauksella ja joustavuudella, silloin matkasta saattaisi tulla purjehduksen osalta pidempi ja antoisampi.

SEYCHEELLIT: Seychellit on itsenäinen valtio ja hyvin laajalle alueelle sijoittuva saariryhmä, joka ulottuu Afrikan rannikolta 480 km:sta 1.600 km:n etäisyydelle itään ja päiväntasaajan eteläpuolelle 4. ja 10. leveyspiirien välille.

Pienen pieniä saaria on yli sata, perustuslain mukaan 155. Ne jaetaan sisäsaariin ja ulkosaariin. Osa saarista on graniittisaaria, osa koralliatolleja ja -riuttoja. Saaret ovat peräisin ikivanhasta Gondwanamantereesta, joka hajosi 184 – 85 miljoonaa vuotta sitten. Saariryhmän alueella on matalikko, syvyyslukemat ovat muutamia kymmeniä metrejä, kun taas saariryhmän ulkopuolella syvyydet ovat useita kilometrejä.

Keskeisimmät saaret ovat Mahe, Praslin ja La Digue. Näihin keskittyy talous ja turismi.

Isoin saari Mahékin on vain 27 km pitkä ja 8 km leveä, mutta sen korkein huippu yltää 905 metriin. Sen tiet ovat jyrkkiä ja mutkaisia. Mahé on graniittisaari niin kuin 41 muutakin. Loput saaret ovat korallia. Toki graniittisaarillakin rannat ovat valkoista hiekkaa – murentunutta korallia. Mahén saarella on täytemaalle tehty kansainvälinen lentokenttä. Saaren pääkaupunki on Victoria, jossa suu kolmasosa väestöstä. Praslin on Seychellien toiseksi suurin saari, 10 km pitkä, 3.7 km leveä ja sen korkein huippu ulottuu 370 metriin. La Digue on Seychellien neljänneksi suurin saari, jonka suurin korkeus on 333 m.

SÄÄ: Marraskuusta toukokuuhun vallitseva tuuli on luoteesta suuruusluokkaa 4 – 6 m/s. Silloin on myös viileämpää ja sateisempaa. Lämpötilan kerrotaan harvoin laskevan alle +24 tai nousevan yli +32 ^oC.

HISTORIA: Ensimmäinen ihminen, jonka tiedetään käyneen saarilla, oli portugalilainen Jean se Nova vuonna 1501. Vuonna 1505 Vasco da Gama kävi saarilla. East Indian Company asutti saarta v. 1609, mutta pidempiaikainen asutus tuli, kun ranskalaiset asuttivat saaret v. 1770, jolloin asukkaina olivat eurooppalaiset sekä Afrikasta ja Intiasta peräisin olevat ihmiset kunnes Pariisin rauhansopimuksessa v. 1862 saariryhmä siirtyi Britannian hallintoon. Saarivaltio itsenäistyi Britanniasta v. 1976. Valtio on nykyään monipuoluedemokratia, jota hallitsee presidentti ja 11 ministerin muodostama hallitus. Tänä keväänä pidetään presidentinvaalit – muutosta toivotaan. Meidän Valle de Main opas kertoi olevansa yksi presidenttiehdokkaista – vitsikäs höpöttäjä saattaa hyvinkin kerätä ääniä.

ASUKKAAT: Nykyinen väestö on moni-etnistä (afrikkalaisia, eurooppalaisia, intialaisia, arabeja ja kiinalaisia) ja suuruusluokkaa 90.000 henkilöä. Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä, avuliaita, iloisia, hyvinvoivan näköisiä ja heillä on sivistyneet käytöstavat.

VIRALLISET KIELET: Virallisia kieliä on kolme creoli, englanti ja ranska. Monet osaavat hyvin myös italiaa ja saksaa.

USKONNOT: Kristittyjä (protestantteja, roomalaiskatolisia ja anglikaaneja), hinduja, muslimeja ja buddhalaisia.

ARKKITEHTUURI: Arkkitehtuuri on sopeutunut oleviin trooppisiin olosuhteisiin, joita kuvaavat mm. jyrkät katot ja taloa kiertävät leveät terassit. Keittiöt ovat usein ulkona.

VALUUTTA: Seychellin Rupia (SCR), jota saa vain Seychelleiltä.