Valencia, Espanja – Nimes, Ranska – 741 km

18.4.2018 – Valencian jälkeen oli sitrushedelmäviljelmiä, joukossa vielä oliivipuita, kukkivia pensaita ja puita. Välimeren lähellä maa oli alavaa, sisämaahan päin matalaa vuoristoa, jossa siellä täällä linnoja ja linnoituksia.

Ennen Ranskan rajaa on pieni kaupunki Figueres. Emme tälläkään kerralla jarruttaneet siinä vaikka olisi pitänyt: kaupunki on tunnettu yhdestä taiteilijasta, Salvador Dalista, jossa on hänen taiteensa museo. Tuttavien kertoman mukaan se on ehdottomasti käymisen arvoinen – ehkä seuraavalla ohikulkumatkalla.

Espanjan puolella monissa laaksoissa ilma oli harmaata savusta, tuoksui selvästi savulle ja näkyi mistä savu nousi: ihmiset polttivat roskia ja puutarhajätteitä. Leikatut hedelmäpuun oksat on tietysti hyvä polttaa ja näin välttää kasvitauteja. Mutta heille, jotka uhoavat Suomen kiukaiden lämmittämistä, suosittelen autolla ajoa Euroopan halki Etelästä Pohjoiseen juuri näinä aikoina, niin ongelmat saavat oikean koon.

Taas näkyi lumihuippuisia vuoria, Pyreneillä oli tavanomaista enemmän lunta niin kuin aikaisemmillakin vuorilla.

Espanjan ja Ranskan välinen raja sijaitsee Pyreneillä – hyvin luonnollinen alueraja. Sen lisäksi, kun raja vaihtuu, vaihtuu arkkitehtuuri. Eteläranskan arkkitehtuuri on yksinkertaista ja karua, sekä muodot että värit. Voisipa sanoa, että se on karuudessaan kaunista silloin kun talot ovat ryhmässä – Yksittäisenä ruma, ryhmässä kaunis.

Eteläranskassa viinintarhoja, osassa köynnöksistä oli jo lehtiä, taidettiin ajaa läpi Languedeck Rousillon alueen. Viiniköynnösten muodoista päätellen, lajikkeita oli useita, monissa oli jo pienet lehdet, mutta ei kaikissa.

Oli violetin värisissä kukissa olevia puita, keltakukkaisia pensaita, keltaisia niittyjä, ehkä rypsiä tai jotain muuta öljykasvia.