Retkiä Merellä ja Maalla - Isot Reissut Edessäpäin

Lyon – Ranskan keittiön sydän

Lyon – Ranskan keittiön sydän

19.4. – 21.4.2018 Lyonin läpi on ajettu ainakin kuusi kertaa tätä ennen, ja jo monet Rhone-joen ylitykset ovat saaneet mielenkiinnon heräämään kaupunkia kohtaan. Kun ajetaan kaupungin läpi etelästä pohjoiseen, ylitetään joki muistaakseni kahdeksan kertaa. Ohi ajaessa näkyy myös monet kaupungin ympäristön kukkulat. Lyonissa ollaankin Alppien, Rhône-Alpes, ”häntien” sylissä.

College hotelli on vanha koulu, joka oli muunnettu hotelliksi. Aivan vanhan kaupungin kyljessä, viehättävästi jätetty koulun henki esiin, ystävällistä ja hyvä aamiainen, autotalli, kohtuuhintainen – Vahva suositus.

Roomalaiset perustivat kaupungin ennen ajanlaskun alkua (v 43 eaa). ”Maailman”, ainaki Välimeren ympärysvaltioiden aina Englantiin asti, valloittajina he huomasivat paikan loistavan sijainnin kahden ison joen, Rhone ja, Saônen yhtymäkohdassa. Rhonen jokea pitkin pääsee kauas Pohjois-Ranskaan. Lyon on ”sopivan” kokoinen kaupunki, n. 0,5 milj. asukasta.

Kaupungin keskusta on kävektävissä, erityisesti vanha kaupunki. Terasseilla hengailua, kuinkas muuten.

Lyon on paitsi tunnettu gastronomian keskus, se tunnetaan myös silkkikaupasta sekä kudonnasta. Täällä huokuu historia, ja tuoksuu viini. Lyon on kahden viinialueen vieressä, Beaujolais pohjoisessa ja Côtes du Rhône etelässä.

Notre Dame de Fourvièren Basilika on Fourvièren kukkulalla.

Kaupungissa näkymää hallitsee Fourvièren kukkula, jossa on Notre Dame de Fourvièren Basilika, Tour métallique de Fourviére sekä Théâtres Romains de Fourvière. Kukkulalle kipuamista suositteli saksalainen ystäväni, joka on käynyt kaupungissa useita kertoja mm. koululuokkansa kanssa. Nyt kävi kuitenkin niin, että kukkulalle emme ehtineet mennä – jää jotain seuraavaankin kertaan.

Koristeellisen kaupungintalon kupoli.

Museum of Fine Arts of Lyon (Musée des beaux-arts de Lyon), pikku Louvreksi myös kutsuttu, on yksi syy miksi tänne pysähdyttiin. Museo sijaitsee Place des Terreaux aukoin laidalla, jonka viereisellä sivulla on myös koristeellinen kaupungintalo.

Raoul Dufy, Le Yacht anglais, 1906.

 

Pierre-August Renoir, Femme jouant de la guitare, 1897.

Taidesivuilla näkee usein heidän esittelemiä teoksia. Museo, joka perustettiin v. 1801, on Saint-Pierre-palatsin tiloissa, ja siellä on valtava määrä taideteoksia, 2.500 maalausta ”mielenräjäyttäviltä” taiteilijoilta ja 1.300 patsasta, mm. Rodinilta.

Jacques-Emile Blanche, Le boudoir bleu, 1905.

Intensiivinen taiteen ihailu väsyttää katsojan nopeasti joten on pakko valita minkä aikakauden ja kenenkä taiteilijan töitä haluaa nähdä tarkemmin. Minua kiinnosti 1800- ja 1900-luvun taide: 1800-luvulta mm. Gogh, Cezanne, Degas, Renoir ja 1900-luvulta mm. Bonnard, Matisse, Braque, Leger ja Miro. Aina tuli eteen myös jotain kaunista ja vaikuttavaa, jota ei osannut odottaa.

Adolphe Appian, La Plage, 1880.

Teoksia on antiikin ajoista nykypäivään: yli 8.000 antiikkiesinettä, joista 600 Egyptistä, lisäksi Ranskan toiseksi suurin raha- ja mitalikokoelma.

Nämä ovat aina mielenkiintoa ja ihailua herättäviä.

Oli varaa valita – edessä oli valinnan vaikeus, mutta kaikki käytiin läpi mielenkiintoisten kohdalla viipyen. Ja sittenkin – valitsin myös Egyptologian osaston, kun matka ei toistaiseksi kulje Egyptiin tai British Museumiin – kahden egyptiläisen kollegani ja ystäväni kunniaksi tämä lisäkierros – oli vaivansa arvoinen.

Lyon on ranskan keittiön sydän.

Jos ei olisi tiennyt, olisi kyllä nopeasti arvaillut, että ollaan Ranskan keittiön keskuksessa. Oli lämmintä ja aurinkoista, +26 voi istuskella myös terasseilla, mutta tällä kerralla menimme sisätiloihin. Jäi vaikutelma, että tässä kaupungissa kukaan ei tarjoa huonoa ruokaa – on kunnia valmistaa aina huippua. Hyvän ruua salaisuus alkaa tasokkaista raaka-aineista ja oikeasta kypsyysasteesta. Mitä sen päälle, on plussaa.

Silmä lepää myös ulkotiloissa – mitkä värit!

LISÄTIETOA

Lyon | https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Lyon
This is Lyon | https://thisislyon.fr/things-to-do/museums/fine-arts-museum/
Museum of Fine Arts | https://en.m.wikipedia.org/wiki/Museum_of_Fine_Arts_of_Lyon
Museum of Fine Arts | http://www.mba-lyon.fr/mba/sections/languages/english

Ancient Egypt | http://www.britishmuseum.org/learning/schools_and_teachers/resources/cultures/ancient_egypt.aspx