Mitä yhteistä on perhosilla ja ihmisillä?
Perhospuisto Mariposario de Benalmadenan retki tapahtui pilvisenä aamupäivänä. Pauli järjesti tämänkin retken, niin kuin monta muutakin, joihin on innostunut osanotto. Ympäristö kiinnostaa, samoin sosiaalinen kanssakäyminen – on kiva kokea asioita yhdessä. Matkan kohde ei ollut mikä tahansa pikku kasvihuone, vaan Euroopan suurin perhospuisto, jossa on 150 eri perhoslajia ja yhteensä n. 1.000 perhosta, joiden kasvatuskeskus on Teneriffalla, lämpimässä ja kosteassa. Tilassa, joka muistuttaa isoa kasvihuonetta, on toppinen ilmasto, on lämmintä (24 – 29 oC) ja kosteaa (ilman suhteellinen kosteus 80 %). Tällä kerralla perhosia oli vähän, mutta riittävästi kuitenkin.
Yksi merkittävimmistä nähtävyyksistä oli Monarkkiperhonen (Danaus plexipus)
Monarkkiperhonen on kaunis, mutta sillä on myös merkillinen elämänkulku. Joka syksy monarkkiperhonen lähtee pitkälle matkalle, yli 4.500 km Kanadasta Michoarcán metsikköön Meksikon vuoristoon, jossa se talvehtii muiden miljoonien yksilöiden kanssa oyameles (Abies religiosa) puissa, jotka ovat kuusta muistuttavia havupuita. Tämä perhosen vaellus keksittiin vasta v. 1975.
Vuonna 2000 Meksikon hallitus perusti monarkkiperhosen biosfääri reservaatin pinta-alaltaan 56 hehtaaria, joka kattaa lähes koko monarkkiperhosen talvehtimisalueen.
Perhoset tarvitsevat kaiken energiansa matkaa varten, jolloin niiden seksuaalinen keitys lakkaa seuraavaan kevääseen asti. Vaelluksen aikana ne juovat paljon mettä, joka muuttuu niiden elimistössä rasvaksi ja se varastoituu vatsaonteloon. Rasvan ne tarvitsevat selviytyäkseen seuraavasta talvesta. Lisääntymiskehityksen taukoa kutsutaan ”diapauseksi”.
Kun kevät vihdoin koittaa pitkän talven jälkeen, monarkkiperhonen alkaa vaelluksen kohti pohjoista. Ne parittelevat ja munivat, jonka jälkeen kuolevat. Uudet perhoset jatkavat vaellusta pohjoiseen. Meksikoon palaavat ovat neljäs sukupolvi – kaikki sukupolvet eivät siten pääse Meksikoon.
Miten ne löytävät parittelukumppanin? Ne erittävät houkuttelevaa hajustetta (feromonia), kullakin lajilla on omanlaisensa (lajispesifi) feromoni.
Feromonit ovat hyvin tehokkaita aineita. Riittää, että ilmassa on 200 molekyyliä feromonia kuutiosenttimetrissä (cm3), niin uros havaitsee tuoksun. Tämä vastaa sitä pitoisuutta, jos 100 litraa tätä lemmenjuomaa olisi sekoittunut tasaisesti kaikkien valtamerien vesimäärään.
Naaraspuolinen perhonen parittelee vain kerran elämässään, kun taas urospuoliset voivat paritella useammankin naaraspuolisen kanssa. Parittelun aikana ne lentävät, mutta vain toinen osapuoli lentää, toinen lennättää toista; naaraspuolinen on se joka tavallisesti lentää toista osapuolta.
Monarkkiperhosen biologinen kiertokulku, Ciclo biológico
Perhosen munat ovat monen muotoisia ja värisiä. Perhonen laskee munansa lehdelle, liimaa ne kiinni lehteen. Munia on runsaasti (50 – 1.000), mutta vain n. 2 % niistä kehittyy aikuisiksi, sillä munien saalistajia on paljon. Tämä tarkoittaa, että perhonen voi saada vain yhdestä kahteenkymmeneen aikuista perhosjälkeläistä!
Munat kehittyvät toukiksi. Toukkien tehtävänä on syödä ja valmistautua muodon muutokseen. Monien perhoslajien toukat voivat syödä hyötyviljelmät ja aiheuttaa paljon tuhoa. Toukat ovat yksi eläinkunnan nopeimmin kasvavista eliöistä, niiden paino suurenee kasvun aikana 5.000 kertaiseksi. Jos tämä koon kasvu suhteutetaan ihmiseen, niin ihminen kasvaisi 1.500 kiloiseksi! Kuten kaikilla hyönteisillä, toukkienkin kuori on kova, ja ne luovat nahkansa 4-6 kertaa elämänsä aikana kasvaen joka luontikerralla vähän suuremmaksi. Täysikasvuinen toukka lakkaa syömästä ja etsii sopivan koteloitumispaikan.
Toukka koteloituu ja punoo ympärilleen suojaksi silkkisen verkon. Toukka saattaa olla kotelon sisällä useita kuukausia. Kaikki tämä tapahtuu sen varassa, että toukka on kerännyt ravinteita varastoon.
Toukan sisällä tapahtuu muodonmuutoksen ihme (metamorphosis). Toukan keho hajoaa (histolysis) ja solut organisoituvat uudelleen muodostaakseen täysin toisen eliön, perhosen. Kotelovaiheessa syntyvät sekä hermosto että hengityselimistö, sydän kasvaa ja ruuansulatuselimistö muuttuu sopivaksi nestemäisen ravinnon (mesi) nauttimiseen.
Kun perhonen murtautuu ulos kotelon sisältä, sen siivet ovat vaaleat, kosteat ja ryppyiset. Perhosen pitää roikkua paikallaan useita tunteja kunnes siivet levittäytyvät ja kovettuvat lentokelpoisiksi. Sen koko keho on uusi ja erilainen kuin oli toukkana ollessaan. Sillä on suu, jalat, silmät ym.. Sen jälkeen kun perhonen on kuoriutunut, se ei enää kasva.
Perhosen elämän tehtävänä on lisääntyminen, sen vuoksi on löydettävä partneri, ja sitä varten sillä on siivet. Partnerin löytymisen jälkeen ne parittelevat ja munivat, jonka jälkeen kuolevat.
Toukalla on yksinkertainen silmä – perhosella moninkertainen.
Toukan suu sopii pureskeluun – perhosen imemiseen.
Toukalla on 6 jalkaa ja 5 imukuppia – perhosella 6 jalkaa ja 2 siipeä.
Toukalla ei ole lisääntymiselintä – perhosella on.
Toukka erittää silkkiä – perhonen ei.
Perhosilla ja ihmisillä on yllättävän paljon yhteistä.