Maanantai 29.1.2018

Tänään lähdetään Grenadiineilta joten maasta ulos kirjautuminen on pakollista eli on käytävä maissa saarella imigration toimistossa. Viehättävä pikku kylä, jossa aamu varhaisella aseteltiin vihannestoria kuntoon. Kaupat ja kahvilat olivat jo auki.

Pistäydyimmekin kahvilaan siksi aikaa, kun kippari kävi toimistossa kirjautumassa ulos maasta (St Vincent Grenadines). Juotiin isot kupit kahvia, joka oli tummapaahtoista ja täyteläistä, hinta oli korkea n. 5 €/ kuppi.  

Käytiin marketissa täydentämässä ja hedelmätorilla ostamassa muutama banaani, jotka olivat halpoja muuhun yleiseen hintatasoon nähden. Myös marketissa tehtiin täydennystä.

On odotettavissa pitkä matka ja myöhäinen satamaan tulo – Matkaa kertynee 50 – 60 nm.

SÄÄ: Lähtiessä oli puolipilvistä, ja tuulen nopeus n. 5 m/s. Ennen lähtöä tuli vielä puuskia, joissa tuulen nopeus oli 14 m/s ja samassa yhteydessä tuli voimakas sadekuuro. On ennustettu itätuulta n. 10 m/s. Heti matkan alussa tuli useita puuskia sadekuuroineen, niin että suurin tuulen nopeus oli yli 20 m/s, pitkään tuuli pysytteli 19 m/s:ssa (E). Loppumatkalla tuuli pysyi 14 m/s:ssa, ja satamaa lähestyttäessä n. 8 nm päässä tuuli moinasi, samalla aallokko pieneni.

 TAPAHTUMAT MATKAN AIKANA: Satamasta lähdettiin 12:55 ja perille saavuttiin klo 23:00 eli matka kesti 10 t 11 min. Hetimiten lähdön jälkeen nostettiin mesaani ja avattiin genua. Tuuli voimistui nopeasti, ja genuaa piti vähän reivata. Koska vielä tuli yksi reilu saderintama ja siinä yhteydessä voimakas puuska. Silloin lensivät tavarat salongissa pisin pitkin, työkalulaatikotkin levisivät lattialle, kun niitä ei huomattu “lukita”.

Bequia-saaren suojassa aallokko oli vielä kohtalaista, mutta kun tultiin pois saaren suojasta alueelle, jonne on Atlantilta suora yhteys, aallokko nousi vähitellen, ensin arviolta 2-4 m korkuisiksi, sitten 6 m:iin, jotkut aallot jopa 7 m:iin. Aluksi aallokko oli ristiaallokkoa [aallot tulevat monesta suunnasta], joka myöhemmin jäi pois ja aallot asettuivat säännöllisemmiksi ja samansuuntaisiksi.

Pärskeitä riitti, ja yksi aalto taittui koko veneen päälle – kuin tonni suolaista vettä olisi kaadettu niskaan. Mitä korkeammat olivat aallot, sitä leveämpi hymy oli kipparilla – tiedettiin, että tilanne on hyvin hanskassa.

Nopeus pysyi hyvänä, 7 – 9 kn, mutta suurimmat nopeudet olivat 10.9 kn, ja keskinopeus oli 6.1 kn. Purjeita ei tarvinnut enää reivata eikä säätää, niin mukavasti s/y Vahine suorastaan liiteli tasapainoisesti aalloilla. Selvää tietysti on, että suurimmassa aallokossa “ruorimiehen” (tässä tilanteessa kippari ja perämies) työskentelyllä oli oleellinen vaikutus, miten tasapainoisesti vene kulkee. Lopussa tehtiin muutama venda jotta pääsimme satamaan vauhdilla purjein. Välillä moottori oli käynnissä jo akkujen latauksenkin vuoksi.

Matkan pituus oli 62.6 nm. Kun olimme lähellä satamaa, saaresta tuli paikallinen moottoriveneellä vastaan, ja ohjasi viimeiseen vapaana olleeseen poijuun, joka oli yhden kalastajan poiju. Maksu poijun käytöstä perittäisiin aamulla. Ankkuriin lahdelle on turha suunnitella, sillä vettä on reilusti yli 10 metriä aivan rantaviivaan asti. Tämän voi jo aavistaa pelkästään katsomalla sataman ympäristön maaston profiilia – jyrkät vuoret ulottuvat rantaviivaan asti. Kun olimme poijussa kiinni, huomasi vasta, että oli pärskeistä läpimärkä. Jotkut olivat huomanneet jo aiemmin vaihtaa vaatteita, kun viileys alkoi hiipiä iholle – märkyys ja tuuli ovat hyvä, viilentävä yhdistelmä.

Matkalla syötiin niin nimetty “Myrskymurkina a la Auli” (myöhemmin ohjeet), joka ravitsi ja lämmitti. Lisäksi oli myöhemmin pikkupurtavaa kuten valmiiksi laitettuja voileipiä, keitettyjä ja kuorittuja kananmunia ja pähkinöitä.

 Yöksi jaettiin taas yhden tunnin vahtivuorot. Tuuli tyyntyi jopa niin paljon, että yöllä oli hetkittäin aivan tuuletonta ja meri, ihme eilisen päivän kovan tuulen, aivan tasainen pienen pientä maininkina lukuun ottamatta. Välillä tuli pieni puuska (5 m/s), joka pian meni ohi. Sen verran s/y Vahine pyöri, että aiheutti kolme kertaa hälytyksen, oltiin ylitetty hälytysraja. [Navigaattori hälyttää, jos vene liikkuu tiettyä rajaa pidemmälle.] Nyt rajaksi oli asetettu 40 m, hälytykset onneksi olivat aiheettomia, mutta niin kuin edellä todettiin hälytyspiiri ja veneen kulkema piiri eivät ole identtisiä.

Yöllä tunnelma oli maaginen. Täysikuu valaisi merta ja saartakin. Alkuyöstä kaskaat (?) soittelivat kuin viimeistä päivää – koko saari oli kuin pikkolotorvi soittokunta. Aamuyöstä soitto oli jo vaiennut. Jo klo 3, ja vähän yli, ensimmäinen kukko alkoi availla ääntään, johon toinen myös yhtyi. Toinen kukoista oli nuori aloittelija ja kiekui falsetissa, toinen lienee jo iäkäs, ja kieukui käheällä äänellä – “voi kanasia”. Lahden pohjukan pikku kaupungissa oli valoja, purjeveneissä ankkurivalot.

Aamu valkeni aurinkoisena – oli aika lähteä tutustumaan saareen oppaan johdolla. Lähellä on rikkipitoisia lähteitä ja “Diamond Gardens”. Suurin osa ”miehistöä” kävi saaren ns. “Nuoruuden Lähteessä” – jäämme odottamaan sen vaikutuksia.

St LUCIA: St Lucia on iso (620 neliökilometria, pituutta n. 25 nm) ja korkea (korkein huippu 958 m). Saaren tunnistaa jo etäältä sen kahden sokeritopan muotoisen vuoren tekemästä profiilista (Petit Piton 750 mj ja Grand Piton 799 m). Olimme poijussa Petit Pitonin juurella. Veneestä käsin katsottuna saari on huomattavan vehreä, jossa satanee lyhyesti monta kertaa vuorokaudessa – “WOW, mitkä viherseinät”.

 Columbus löysi saaren neljännellä tutkimusmatkallaan v. 1502. Paikalliset asukkaat vastustivat pitkään kolonialistista alistamista, aluksi he sitoutuivat ranskalaisten kanssa yhteistyöhön kunnes englantilaiset ottivat hallinnan käsiinsä. Valta vaihtui englantilaisten ja ranskalaisten välillä saarella yli neljätoista kertaa samaan tapaan kuin Martiniquella. Napoleonin käymien sotien jälkeen saari jäi englantilaisten hallintaan kunnes itsenäistyi v. 1979.

Kolumbuksen Karibialle tulon jälkeen kahdenkymmenen vuoden aikana Karibian saarten alkuperäisväestö hävisi lähes täysin – kansanmurha! Sen jälkeen espanjalaiset siirtomaaisännät alkoivat tuoda orjia Afrikasta, täyttääkseen tuon tyhjiön!

Väestö on nykyään pääasiassa afrikkalaisperäistä (150.000). Maatalous ja turismi ovat pääelinkeinot, jonkin verran on myös teollisuutta. Maataloustuotteina olivat aikaisemmin sokeriruoko, nykyään banaanit, kookospähkinät ja sitrushedelmät. Saaren kauneus edesauttaa turismin kehittymistä. Saarelaiset olivat suunnattoman ystävällisiä ja avuliaita.

Perjantai 26.1.2018
Kuva 2.0
Moottori pärähti käyntiin n. klo 7 aamulla. Vähitellen gastit ilmaantuivat kannelle. Ankkuri nostettiin sähköisellä vinssillä perämiehen opastuksella. Ankkuria ei jätetty kiinni kettinkiin vaan irrotettiin kettingistä, ja ankkuri kiinnitettiin köyden pätkällä veneeseen. Kettinki jätettiin sakkeleineen siten, että se on seuraavalla ankkurointikerralla hyvin tavoitettavissa.

SÄÄ: Aamu oli pilvinen, mutta vähitellen pilvet väistyivät auringon tieltä tullen silloin tällöin uudelleen vaimentamaan auringon kirkkautta. Ilta oli pilvinen. Tuulta oli aluksi 9 m/s, mutta laantui päivän ja illan aikana niin, että auringon laskiessa oli 6.4 m/s. Lahdelle tuuli, mutta ei ollut aallokkoa, koska pinnan yläpuolelle yltäneet koralliriutat vaimensivat aallot. Veden lämpötila oli 29 astetta ja ilman arviolta 26 astetta, auringossa enemmänkin.

TAPAHTUMAT MATKAN AIKANA: Lähtö Union Islandilta tapahtui klo 7:28. Tämän päivän matka oli 8.3 nm ja kesti 1 t 57 min. Purjehdimme vasten tuulta. Kun sen lisäksi oli n. 2 m aallokko, veneen nopeus oli vain 4 kn. Siksi otimme keulapurjetta esille ja kryssimme, nopeus nousikin yli 5 solmuun. Maksiminopeus oli 8.9 kn ja keskinopeus (average speed) 4.2 kn.

Saavuimme lopuksi hitaasti lahdelle, sillä lahti oli paikoin matalaa koralliriuttaa. Lahdella kiinnityttiin moringköyteen, kuten paikalliset kutsuivat, jota piti pinnalla pieni poiju. Paikallinen asukas (Mr Javier) tuli auttamaan veneen kahden keulaköyden kiinnittämistä moringköyteen. Veneestä käsin nimittäin tuo kiinnitys onnistuu vaivalloisesti.

 TOBAGO CAYS: Mitkä maisemat! Täällä on turkoosia vettä ja kuohuja, kun aallot taittuvat riuttoihin. Ei ihme, että kippari, perämies ja muutama gasti kiiruhti snorklaamaan. Ei ihme sekään, että lahdella oli useita muitakin veneitä, osa moringköysissä, osa käytti omaa ankkuria – “ai, ai”. Oli mm. Tanskan lipun alla purjehtiva miehistö, joka tuli moikkaamaan toista Pohjoismaista venettä ja miehistöä. Osansa lienee sillä, että Vahine kiinnittää kauneudellaan huomiota, ja “kutsuu luokseen”.

Meren väri vaihtelee, syvä vesi on hyvin tumman sinistä, matala vesi (<10m) turkoosia – mitä matalampaa, sitä vaaleamman turkoosia. Veden väriin vaikuttaa myös pohjan väri, onko vaaleaa hiekkaa vai tumman vihreää kasvillisuutta. Turkoosi vesi on yksi syy, miksi tänne on tultu.

 Nähtiin monenlaisia kaloja, vesikilpikonnia, ja kippari näki rauskun. Maissa Nina näki kookkaan iguanin. Tätä aluetta kutsutaan koralliriutaksi, mutta korallit ovat kuolleet. Elävät korallit ovat elävien monimuotoisten olentojen peittämiä ja värillisiä.

Päivälliselle mentiin läheiseen saareen, jossa rantaravintolassa tarjottiin hiilloksella grillattuja lobstereita. Paikalla oli väkeä muistakin veneistä. Paikka oli tunnelmallinen ja isäntä “Big Mama” henkilökuntineen ystävällistä. Vahinelle palattiin moottoriveneellä ja samalla saatiin iltapesu keulapärskeistä, matka kun kulki vasta-aallokkoon. Tuuli oli edelleen leppeä ja lämmin, mutta yöllä tuli puuskia. Vene ei rekannut.