Le Marin / Martinique -> Union Island / Chatham Bay

Keskiviikko 24.1.2018 klo 13:20 – Torstai 25.1.2019 klo 08:01

Kello herätti varhain aamulla, että pääsemme ajoissa Le Marinin satamaan jotta ehdimme hoitaa veneen stuuvauksen ennen puoltapäivää. Taksi Fort-de-Francesta kesti vajaan tunnin eikä ruuhkia ollut maaseudulle päin (taksi maksoi 80 €). Port de Plaisancen laituri numero 3 (Pier 3) löytyi sen jälkeen, kun taksikuski oli kysynyt neuvoa kahdesti.

Vahine löytyi laiturista helposti – niin tietysti. Komea Suomen lippu hulmusi perässä ja Swanin muodot ovat kaikille tuttuja.

Miehistö saapui paikalle ajoissa, ja kippari (Maarit) ja perämies (Paula) toivottivat uudet gastit tervetulleiksi. Heti tehtiin stuuvauksen työnjako: Pääsin ryhmään, joka meni ostoksille vihannestorille, muut menivät kauppaan. Vihannestori on nähtävyys kaikkine eksoottisine tuotteineen, joista osa oli hyvin tuttuja, mutta hieman erinäköisiä kuin on totuttu kotimaassa. Perämies oli laatinut valmiiksi ostoslistat. Listalla oli mm. perunoita, porkkanoita, sipulia, tomaattia, avomaakurkkua, avokadoja, appelsiineja ja limejä. Neljälle hyväkuntoiselle gastille kertyi riittävästi kannettavaa n. 300 m matkalle veneeseen.

Lähes kaikki hedelmät ja juurekset pestiin laiturilla ennen veneeseen nostoa. Näin vältetään kutsumattomien hyönteisten (kärpäsiä, torakoita ym.) pääsy veneeseen. Salaattia ja sipuleita ei kuitenkaan pesty sillä pilaantuvan siten helpommin. Osa vihanneksista laitettiin jääkaappiin, osa verkkoihin keinumaan veneen kattoon.

Ennen köysien irrottamista perämies ja kippari kertasivat turvallisuusasiat. Sitten valmisteltiin köysien irrotus: Kiinnitysköydet vaihdettiin juoksuiksi eli “puhteiksi” – siten köydet on helppo irrottaa veneestä käsin. Ennen lähtöä suunniteltiin myös ensimmäisen legin määräsatama, joka olikin aika kaukana ja merkitsi yöpurjehdusta.

Klo 13:20 köydet irrotettiin. Perille päästiin klo 08:01 seuraavana aamuna jolloin matkaan kului 18 t 41 min. Matkaa kertyi 124.4 nm (merimailia), maksiminopeus oli 12.7 kn (solmua), mutta keskimääräinen (average) nopeus oli vain 6.7 kn. Keskimääräistä nopeutta laski se, että välillä tuuli moinasi ja jouduimme lyhyitä hetkiä ajamaan jopa moottorilla.

Heti alkuun avattiin iso keulapurje, genus puoleen väliin ja nostettiin mesaani. Mesaaniin viritettiin preventteri, oltiinhan purjehtimassa sivu-/sivumyötäiseen. Purjeita trimmailtiin tilanteen mukaan. Ajoimme melko suoraan suuntaan 190 astetta ja tuulikulmaksi tuli runsaat 90 astetta eli purjehdimme sivutuuleen.

Solmu (kn) on nopeusyksikkö, joka tarkoittaa merimailia tunnissa.

Merimailin pituus on n. 1,8 km.

Preventteri on köysi, joka estää puomin siirtymisen vahingossa veneen toiselle puolelle jolloin se voi aiheuttaa suurtakin vahinkoa. Näin voi tapahtua myötätuulessa.

SÄÄ: Lähtiessämme oli aurinkoista, pilvisyys vaihteli ja välillä oli aivan pilvistä, välillä voi ohjailla tähtitaivasta seuraten. Auringon lasku ja nousu tapahtuivat osittain pilviverhon takana. Yöllä oli puolikuu (kuperapuoli alaspäin), joka valaisi merta hyvin. Aluksi, kun olimme Martiniquen saaren suojassa, tuulen nopeus oli n. 6 m/s, mutta mitä kauemmas saaresta etenimme, sitä voimakkaammaksi tuuli nousi – ensin 10 m/s:iin ja oli suunnaltaan itä-koillisesta. Yön aikana tuuli nousi edelleen ja suurin havaittu tuulen nopeuslukema oli 14.4 m/s. Silloin saavutettiin veneen maksiminopeus 12.7 kn. Jonnan ollessa ruorissa. Aallon korkeudeksi arvioitiin 3-5 m, tulihan aallot saarten välissä kaukaa Atlantilta. Perillä meriveden lämpötila oli 28,8 astetta.

TAPAHTUMAT MATKAN AIKANA: Ohjaaminen oli haastavaa yöllä kovassa sivumyötäisessä tuulessa, oli pitkä aika kun me gastit olimme viimeksi ruoria kääntäneet tammikuun lopulla kun nyt ollaan, ja osa käytti omassa veneessään pinnaa. Pimeys tekee ohjaamisesta vaikeaa, kun ei näe kiintopisteitä. Pelkkien mittareiden mukaan ohjaaminen vaatii totuttelua sekin, koska ne päivittyvät hitaasti. Vahinen magneettikompassi sattuu olemaan käyttöön soveltumattomassa kunnossa (pinnat himmentyneet ja siitä puuttuu punainen valo). Ei mennyt aikaakaan, kun jokainen oli jo melko mestari hyvän ohjauksen kannustamana.

Päivällä näimme muutaman purjeveneen, yöllä muutaman laivan, jotka kulkivat etäällä, mutta olivat havaittavissa AIS-järjestelmän (Automatic Identification System) avulla. Yksi, katamaraaniksi sittemmin tunnistettu, ei ollut näkyvissä karttaplotterin näytössä (ei käyttänyt AIS:ia). Tätä luulimme aluksi laivaksi, mutta muutaman kymmenen metrin päässä sen miehistö valaisi purjeet joten osasimme vähän väistää, väistämisvelvollisia kun olimme.

Alkumatkasta joukko delfiinejä tuli tervehtimään, oli yksittäisten delfiinien hyppyjä ja sitten koko porukka hyppäsi useita kertoja yhdessä ja samassa rytmissä. Yöllä näkyi lentokaloja, jotka loistivat kirkkaina hopeakylkisinä kuun loisteessa (muutama kala löytyi aamulla kannelta) ja fluerosoivaa planktonia. Näkyi Pelikaneja ja Fregattilintuja.

Vahtivuorot olivat monelle jo entuudestaan tutu systeemi, ja tapa jakaa työt niin, että ne tulevat tehdyiksi. Vuorokausi jakautui neljän tunnin jaksoihin. Samaan aikaan, kun ykkösvahti oli kannella, kakkosvahti oli levossa ja kolmosvahti teki ruokaa ja huoltohommia.

Aurinko oli juuri noussut, kun ankkuroiduimme Union Islandin Chatham Bayhyn n. 6 m syvyyteen. Kettinkiä laskettiin vajaat 35 m, joka oli riittävästi ja runsaasti, enemmän kuin suositeltu 3-4 kertaa veden syvyys. Perämies ohjasi, miten tässä veneessä tämä tärkeä toimenpide tehdään. Aluksi näytti, että ankkuri ei pidä, mutta kun kettinki oikeni tuulen painaessa venettä, vene ei rekannut eikä tuulessa edes kovin paljoa liikkunutkaan vaikka lahdella oli myös virtausta liittyen mm 0.2 – 0.5 m suuruiseen vuoroveteen.

UNION ISLAND: (17 neliökilometria) kuuluu valtioon St Vincent Grenadiinit. 1780-luvulla saari oli ranskalaisten ja englantilaisten hallussa, myöhemmin jäi englantilaisille, mutta on ollut itsenäinen v. 1979 lähtien. Saarela on n. 3.000 asukasta. Aikaisemmin siellä on ollut asukkaita enemmän, mutta tuntemattomasta syystä saari tyhjeni (tornado, tsunami, kulkutauti tms.) – väkeä on tullut saarelle vähitellen uudelleen. Orjuus saarella loppui v. 1879, mutta ei tietysti heti merkinnyt afrikkalaisperäisille orjille täyttä itsenäisyyttä – oltiin afrikkalaisperäisen väestön syrjinnästä luopumisessa vielä kaukana.