Marrakesh – Casablanca 3.3.2018
Aikaisen herätyksen jälkeen lähdimme matkaan klo 8. Matka kulki maalaistietä pitkin El Jadida kaupungin kautta Casablancaan. Matka kesti n. 3 tuntia. Välillä pysähdyimme pientä isommassa kylässä jalottelemassa.
Aluksi maasto oli vuoristoista, sitten maa tasaantui ja oli korkeintaan matalia kukkuloita. Alueella on maanviljelystä, oikeastaan koko maa-alue oli viljeltyä (valtion omistamia suurtiloja). Maa oli vihreää, niinkuin kylvös olisi kasvanut vasta vähän aikaan. Erilaisia kasvilajeja (vehnää), vihreän lisäksi keltaisia, oranssin värisiä ja violetteja kukkasia. Keltaiset taisivat olla öljykasveja, näyttivät hyvin rypsiltä. Maa näytti melko kiviseltä ja paikoin hyvin karulta. Maatalouskoneita ei näkynyt kuin yhdellä korjaamolle, yhtään ei työssä paitsi mies auran ja aasin kanssa. Pelloilla näkyi työssä silloin tällöin yksi tai muutama ihminen, usein poimimassa maasta jotain. Vastaan tuli kärryjä, joissa oli vihreä lasti.
Pellot oli joskus rajattu toisistaan aidoilla, joina toimivat risut tai kaktukset tai kiviaidat tai muurit. Paljon näkyi lammaskatraita, lähes koko ajan yksi lauma, jota yksi tai kaksi paimenta kaitsivat. Joskus näkyi olevan mukana myös paimenkoira. Lammaslaumat olivat muutaman kymmenen lampaan katraita. Näkyi myös lehmiä, aluksi laitumella oli vain yksi lehmä, mutta kaupunkien puolivälin jälkeen näkyi useamman lehmän laumoja.
Koko matkan näkyi aasilla tai muulilla tai muuliaasilla tai aasimuulilla kulkevia ihmisiä, usein kyydissä oli vain mies, harvoin useampi hekinlö, ja erittäin harvoin nainen ohjasti kulkuneuvoa. Kerran näkyi, että kaksi naista oli kaksistaan kyydissä. Maaseudulla on vielä moniavioisuus, miehellä voi olla jopa neljä vaimoa, yleisimmin kaksi – halpaa, ruokapalkalla olevaa työvoimaa. Kaupungeissa ei ole enää moniavioisuutta, mutta eihän se tietysti voi hetkessä poistua.
Pysähdyspaikka oli pieni kylä, jossa oli useita kahviloita. Kahvilat, joissa istutaan myös terassilla, ovat perua ranskalaisilta. Niin mekin menimme kahville. Kahvi jauhettiin ennen keittoa, joka tehtiin espressokoneella, tosi hyvä: voimakas, täyteläinen ja pehmeä. Kahvikupillinen maksoi 7 dirhamia (70 senttiä).
Kävimme myös wc:ssa, joka oli reikä lattiassa ja jalan jäljet sivuilla – oli siisti paikka. Perinteisesti täällä ei käytetä wc-paperia, alapää puhdistetaan vasemmalla kädellä ja käsi huuhdellaan vieressä olevan kraanan vedellä. Siksi ruokaillessa ei koskaan käytetä vasenta kättä, vain oikeaa, siis silloin, kun syödään sormin.
Kadun toisella puolella oli ravintola, jossa valmistettiin liharuokia, ja se toimi myös samalla lihakauppana. Ravintolan edessä roikkui juuri teurastetun naudan osia, etummaisena pää ja kieli, taempana kinkut. Ravintoloitsija valmisteli hiilloksia. Viereisessä ravintolassa valmisteltiin taginepannuja ruuan kypsentämiseen, keraamisten nelijakojen sisälle oli laitettu hiiliä.
Kahvilamme vieressä oli gynekologin ja obstetrikon vastaanotto. Kyltissä luki myös: Universite de Montpelliere, France. Ehkä tuo osoitti yhteistyökumppania ja sponsoria. Kurkkasin sisään: Vastaanotolla oli muutama asiakas. Oi, kun olisi osannut edes vähän ranskaa.
Ja matkan edetessä läntinen taivas alkoi tummentua, ennustettu sade odotti. Sitten satoi, paikoin voimakkaasti.
El Jadidan kaupungissa käytiin satamassa katsomassa Portugalilaisten rakennuttamaa linnoitusta, joka lienee 1500-luvulta jolloin Vasco Da Gama aikoi löytää merireitin Intiaan. Olisi ollut halvempaa tuoda mausteet Intiasta omilla laivoilla, kun vaivalloisesti Saharan halki kameleilla, jonka reitin varrella vielä Turkkilaiset halusivat ottaa osansa korkeina veroina.
Sateesta huolimatta käymisen arvoinen paikka, niin maalauksellinen. Linnoituksen edessä oli aallonmurtajalla rajattu satama-allas, jossa oli aika huonokuntoisen näköisiä kalastusaluksia. Siv kertoi niiden olevat tasapohjaisia ja siten merikelpoisia, mutta tuota ”tietoa” on syytä epäillä. Ennen linnoituksella käyntiä, pistäydyimme jossain kellarissa joka oli kauniisti holvattu, kuvauksellinen paikka, minkä vuoksi tarina meni ohi.