Lähdimme Ourikalaaksoon (Agouti) tietä pitkin, joka päättyy vuoristoon. Tällä alueella Atlasvuoristo on 3690 m korkea, joka tarkoitti myös sitä, että vuoren huiput ovat lumisia. Nousimme vain n. 1400 m korkeuteen, jonne siis autotie päätyi. Lupussa tie oli melko huonokuntoinen, tien reunat jyrkkiä, jyrkänteeltä pudonneita lohkareita, isojakin kiviä. Koska lämpötilan vaihtelut ovat suuria, on eroosio suuri. Tätä lisää myös voimakkaat sateet. Laaksossa oleva joki tulvii usein.

Tien päässä olevassa kylässä oli arganöljyä puristava ”tehdas”, jossa myytiin arganöljytuotteita. Hintaa selittää osaksi se, että 1 litraa öljyä vaatii 100 kg arganpuun pähkinöitä. Pähkinän kuoren sisältä otetaan varsinainen hedelmä, jossa öljy on. Tuolla öljy ”puristettiin” käsin kivisellä laitteella. Hedelmä jauhautuu, ja öljy valuu astiaan. On vielä matkaa ennenkuin öljy on käyttövalmis joko kosmetiikkaan tai ruokiin käytettäväksi. Öljyä käytetään exra virgen oliiviöljyn tapaan eli salaatteihin, mutta ei paistamiseen.

Souks, markkinat: Perjantai on muslimien pyhäpäivä. Mutta koska koraanissa ei ilmoiteta, että lepopäivä olisi tarpeen, työskennellään myös pyhäpäivänä. Vain keskipäivän suuri rukoushetki katkaisee työt hetkeksi. Perjantai on myös markkinapäivä, ihmiset kokoontuvat kylistään markkinoille. Kävimme pienessä kylässä pidettävillä alueen markkinoilla. Huh! Ehkä suurimman vaikutuksen teki ”teurastamo”, jonne myytävät eläimet tuodaan elävänä ja siellä teurastetaan aamulla halal-teurastuksen tapaan. Ovi oli vain raollaan, oven alta valui verta, ja suolia oli heitetty oven eteen. Jollakin pöydällä myytiin tuoretta lihaa, valokuvaaminen oli ankarasti kielletty. Sielu voi joutua ihmisestä kuvaan, mutta ymmärrän, että kieltoon on muitakin syitä. Toinen mieliinpainuva yksityiskohta oli parkkipaikka, aasien parkkialue. Yksi koruja myyvä mies näytti oman hyvinvoivan näköisen aasinsa – pääsin kuvaan aasin kanssa.

Kylällä oli koulu, josta tuli paljon monenkokoisia koululaisia, sekä tyttöjä että poikia. Tytöt kulkivat porukassa, pojat omissaan. Koululaisilla oli koulupuvut päällä. Osalla tytöistä oli huivi päässä, osalla saman kokoisista ei ollut huivia.

Quarter of l`Hivernage

Henri Prost v. 1928 perusti korttelin (quarter of l`Hivernage) lähelle Guelizin kaupungin osaa, oli tarkoitus tehdä ”Taivas” Ranskalaisille diplomaateille ja muille korkea-arvoisille ulkomaalaisille, jotka viettivät talvea Marokossa. Paikka valikoitui niin, että sieltä oli panoraama näkymä vuoristoon korostamaan kontrasteja. Puutarhaan rakennettiin myös luksushotelli v. 1929, La Mamounia arkkitehtina Antoine Marchisio. Tyylinä on Art Deco ja Orientalist-Marrakeshi tyylit. Koboltin sininen huvila on nähtävyys! Winston Churchill kävi täällä 1935 ja sen jälkeen monet kuuluisuudet.

Puutarha Jardin Majorelle med Caleche

Lähdimme puutarhalle hevoskärryillä, joita kaupungissa on paljon. Puutarha on lähellä modernia kaupunginosaa Guelizia. Sen perusti ranskalainen huonekalumuotoilija ja kuvataiteilija Jaques Majorelle. Hän halusi tehdä puutarhasta ainutlaatuisen paikan. Botanismin harrastajana hän keräsi kasveja ympäri maailmaa; Bougainvillea, sypressejä, bambuja, jasminia, kaktuksia, jukkapalmuja, yhteensä yli sata lajia. Majorelle Garden, oli myös Jacques Majorelle koti. Jaques Majorellen kuoltua liikenneonnettomuuden jälkiseuraamuksiin (1962), puutarha jäi rappiolle kunnes Yves Saint Lorain ja Pierre Berge ostivat huvilan (v. 1980). Sen jälkeen puutarha on kasvanut yli 300 kasvilajiin. Puutarhassa on koboltinsininen huvila (toimii berberimuseona), joka on arkkitehtuuriltaan upea. Alueella on myös islamilaisen taiteen museo.

Alueen vieressä on juuri avattu Yves Saint Lorainin museo, jossa emme käyneet, mutta on varmaan käymisen arvoinen paikka. Tunnelma puutarhassa oli sademetsämäinen, kun babut nousivat korkeuksiin, ja niiden harvahkon lehvästön läpi siilautui valo – tuo tunnelma on vaikea kuvattava.