Nerja, Espanja – Valencia, Ranska 620 km
17.4.2018 – On aika lähteä matkaan jotta ehtii laivaan, liput kun tuli ostettua neljä kuukautta sitten. Mutta, mikä reitti valitaan niistä käytännössä kolmesta: lännestä, Idästä vai keskeltä? Sääolot ovat olleet viimeisten viikkojen aikana poikkeukselliset. Lunta on satanut Jaenissa, jota kautta yksi reitti kulkee. Lunta on tullut runsaasti vielä 16.4.2018 Sierra Nevadalla, yksi reitti kulkee Sierra Nevada:n pohjoispuolta, riski sekin. Rannikkoreitti vaikka hieman monimutkaisempi, vaikuttaa nyt viisaimmalta.
Mutta ennen kuin lähtee matkaan, ja on puoli vuotta pois Casa Mollysta, on monta asiaa hoidettavana: mm. kukkaset pois terassilta – ne kelpasivat naapureille, terassihuonekalut sisään, pakasteen sulatus, veden tulon katkaisu, sähköt pois, katsaus kotiin ja maisemaan.
Lähdimme matkaan aamupäivällä (17.4.2018), riittää, kun olemme Valenciassa myöhäisiltapäivällä. Autoon on pakattu omat tavarat, joita on kyllä liikaa, ja eväitä. Omat eväät maistuvat tienvarsiravintoloiden anteja paremmin. Itse asiassa monet niistä ovat aika karmeita paikkoja.
On kiva lähteä ajelemaan, pidän ajamisesta ja maisemien katselusta. Maisemat vaihtuvat koko ajan vähitellen. Aluksi on tietysti meri, lisäksi paljon kasvihuoneita, Almerian tunnetut kasvihuoneet, joiden antimilla Eurooppa elää.
Aamu oli aurinkoinen ja lämmin (+17). Auto starttasi hyvissä ajoin, jo 9:45. ”Jospa ei lähdetäkään”, oli yksi monista ajatuksista. Ei tarvinnut ajaa kotoa, kun 10 km, kun jo alkoi näkyä lumipeitteisiä vuoria. Näitä näkymiä voi ihailla aina siihen asti, kunnes ohitimme Granadan. Sitten oli kivuttu ylängölle, jossa oli parin sadan kilometrin matkalla silmän kantamattomiin oliivilehtoja, niiden lomassa Bodegoja, joissa oliivit puristetaan öljyksi. Oliivipuut oli leikattu sadon korjuun jälkeen, ja nyt poltettiin oksia, savua nousi sieltä täältä, ei kovin ilmastoystävällistä, mutta ehkä ne on hyvä polttaa ehkäisemään kasvitautien leviämistä.
Kun oliivilehdot päättyivät, tulivat viinitarhat, joita kesti myös parin sadan kilometrin matkalle. Itse asiassa ajoimme neljän viinialueen läpi. Valdepena on kuuluisa viinialue, sen pohjoispuolella on La Manchan viinialue, siitä itäänpäin Utiel Requenan alue ja sitten Valencian viinialue. Viiniköynöksiä oli monen näköisiä, paksurunkoisia aivan lähellä maan pintaa tai pitkiä ohutvartisia, jotka oli sidottu juokseviin lankoihin. Missään ei näkynyt vielä vihreitä lehtiä.
Ennen Valenciaa tuli vielä matala vuoristoalue, mutta ei enää lumisia huippuja. Niitä näemme kyllä vielä Pyreneillä. Siellä sen sijaan näkyi tuulipuistoja, useita n. 20 tuulimyllyjen ryppäitä.
Välillä oli niittyjä, joissa laidunsi lampaita mukanaan usein kaksi paimenkoiraa ja paimen. Katraita oli paljon ja katraassa satoja lampaita. Yhdessä kohdassa laitumella näkyi mustia härkiä. Maa oli vehreää sateisen talven jälkeen, maa-aines paikoin tiilenpunaista, punaista okraa, – tosi kaunis väri, joka tekee maisemasta iloisen. Keltaisia kukkia, kukissa olevia hedelmäpuita oli siellä täällä.
Runsaan kahden tunnin ajomatkan jälkeen oli tauko. Ravintolassa join cafe solon, tummaa, voimakasta, täyteläistä ja pehmeää. Kyllä espanjalaiset osaavat kahvin keittää. Toinen tauko pidettiin taas runsaan kahden tunnin kuluttua. Tankattiin, pestiin auton ikkuna itikan jäljistä ja syötiin eväitä.
Kauniita maisemia koko matkan eikä ruuhkia ollut. Maisemat vaihtuivat jatkuvasti sopivin välein. Lämpötila kohosi niin, että Valenciassa oli jo +22.