Retkiä Merellä ja Maalla - Isot Reissut Edessäpäin

Viimeisimmät jutut

SAKSAN LÄPI ja LAIVALLA SUOMEEN

SAKSAN LÄPI ja LAIVALLA SUOMEEN

PERJANTAI 23.4.2021 | Thionville/Luxemburg – Travemynde/Lyypekki/Saksa   SÄÄ: Aamulla aurinko paistoi ja lämpötila oli +5. Päivän korkein lämpötila oli +14 astetta iltapäivällä. Kova ja kylmä tuuli. MAISEMAT: Osa matkasta ajetaan kapeita kyläteitä pitkin, kun vaihdetaan moottoritieltä toiselle. Voi miten kauniita maalaismaisemat ovatkaan. Ensimmäisen kerran, kun […]

LÄPI RANSKAN

LÄPI RANSKAN

TORSTAI 22.4.2021 | Nimes/Ranska – Thionville/Luxemburg | 731 km SÄÄ: Aurinkoa, lämpötila aamulla +13, korkein päivälämpötila oli +19. Lähdimme liikkeelle varhain klo 8:28, silloin kun muutkin lähtivät, he töihin, me kohti Pohjoista ja Suomen kotia. Yllätyksekseni huomasin pian lähdön jälkeen, että aurinko paistaa ihan väärästä […]

ESPANJA JÄÄ TAAKSE – VALENCIASTA KATALONIAN KAUTTA ETELÄRANSKAAN

ESPANJA JÄÄ TAAKSE – VALENCIASTA KATALONIAN KAUTTA ETELÄRANSKAAN

KESKIVIIKKO 21.4.2021 | Betera/Valencia/ Espanja – Nimes/Ranska | 733 km

SÄÄ: Aamulla oli poutaa, mutta pilvistä, lämpötila +15 astetta. Myöhemmin päivällä ja iltapäivällä satoi, ja samalla lämpötila laski +12 asteeseen, mutta illemmalla sade lakkasi ja lämpötila nousi +16 asteeseen.

Valencia – Sagunt – Castellon – Tarragona – Barcelona – Perpignan – Beziers – Montpellier – Nimes

MAISEMIA: Ajetaan pitkin rannikkoa. Välimeri näkyy ajoittain, ajetaan jopa aivan rannan tuntumassa. Kukkivia appelsiinipuita, magnolia kukkii, myös tuomen näköisiä kukkivia puita, keltaisessa kukassa olevia pensaita. Rannan lähellä on alavaa, mutta vuoristo on mantereen puolella lähellä. Kukkuloilla on siellä täällä pieniä linnoja ja linnan raunioita.

Rannan lähellä on alavaa ja tasaista, mutta mantereelle päin on vuoristoa.

 

Linnoja oli siellä täällä kukkuloilla.

VIINIALUEITA: Espanjan viinialueet jäävät taakse, viimeisenä Penedès juuri ennen Barcelonaa. Tai oikeastaan sen jälkeen tulee vielä kaksi hyvin pientä aluetta Alella ja Emporda Costa-Brava. Penedès’in sanotaan olevan Cavan keskus. Yksi ystävistäni lähetti Suomesta terveisiä ja mainitsi nauttineensa hyvää cavaa juuri tältä alueelta, josta minulla ei siihen asti ollut minkäänlaista tietoa, mitä kuohuviinejä alueella tuotetaan.

Penedès on yksi merkittävä kolmen viinialueen joukossa Espanjassa.

Peneden alueella tuotetaan yhtä yleisimmistä ja tunnetuimmista espanjalaisista kuohuviineistä, nimittäin Freixenet. Freixenetin bodegaa edelsi bodega Casa Sala, jonka perusti Frances Sala v. 1861. Muistona noista varhaisista ajoista on edelleen myynnissä arvokas (69,95 €) kuohuviini Can Sala. Kuohuviini Freixenet brändi sai alkunsa v. 1914. https://www.freixenet.es/en/discover-freixenet/a-history-of-excellence. Minulle oli suuri yllätys, että suvun juuret olisivat täällä. Selittäisi hyvin sen, että nämä maisemat resonoivat hyvin maisemien kauneuskäsitykseni kanssa – tai sitten, tämä on vähintäänkin osittain vain nyt luotua legendaa.

 

Frances Sala perusti viinibodegan 1861.
Muistona Casa Salan bodegasta myynnissä on edelleen Can Sala merkkinen kuohuviini. https://www.freixenet.es/en

Suomalaisille tuttuja ovat myös Torresin viinit. Niiden tuottajan tila on lähellä Vilafranca del Penedèsiä. Iltasanomissa 2.5.2017 olleen Miguel Torresin haastattelun mukaan viininviljelijöiden suurin haaste nykyään on ilmastonmuutos ja siihen liittyvä lämpötilan nousu, sillä rypäleet reagoivat hyvin herkästi lämpötilan vaihteluihin. Uusi sukupolvi haluaakin keskittyä enemmän kehittämään viinitiloja siten, että viineissä on sielua ja ne ovat syvässä yhteydessä maaperään. Näin lausuessaan arvatenkin määrä jää onneksi kakkostavoitteeksi.

Kataloniaan saapumisen huomaa.

MAISEMIA: Espanjan ja Ranskan raja lähenee. Sen huomaa, kun edessä on yhä suureneva vuoristoalue. Pyreneet, espanjaksi Los Pirineos. Pyreneiden vuoristo on Espanjan ja Ranskan välillä ulottuen Biskajanlahdelta Väimerelle. Pituutta vuoristolle kertyy runsaat 400 km. Sen korkein huippu on Aneto 3.404 m, mutta se jäi reitiltämme kauas länteen. Sen sijaan eräs huippu, jolla on korkeutta lähes 3.000 m (Pic du Canicou 2.785 m) osui reittimme varrelle – ei ihme, että lunta näkee usein vielä tähänkin aikaan vuodesta. Nyt kuitenkin sää oli pilvinen ja lumihuiput pilvien yläpuolella.

Vähitellen noustaan Pyreneiden huipulle, joka tässä ei ole kovin korkea.

VIINIALUEITA: Perpignanin ja Montpellierin välillä on Languedoc&Roussilon viinialue (https://fi.wikipedia.org/wiki/Languedoc-Roussillon), joka on vanha ja arvioitu Ranskan sekä maailman suurimmaksi sekä Ranskan moderneimmaksi sillä 80-luvun jälkeen alueelle tuli uusia viinintekijöitä. Siellä tuotetaan lähes puolet Ranskan viineistä.

Ranskan viinialueet.

Väitetään niin, että Languedoc on myös Ranskan innovatiivisin viinialue, joka ilmenee mm. etiketeissä ja tuotteiden nimissä. Väitetään myös, että hinta-laatusuhteelta parhaat ranskalaiset viinit tulevat juuri Languedocin alueelta.

Viiniviljelmiä.
Viiniviljelmiä.

Karussa maaperässä ei kuulemma kasva muu kasvi kuin viiniköynnös – uskon tämän kuitenkin vain pilke silmäkulmassa. Korinttolaiset toivat viiniköynnökset ja oliivipuut tänne jo runsas 2.000 vuotta sitten (500 eaa), ja viinitarhat kattoivat maan jo ennen roomalaisten tuloa. Alueen keskus on Montpellier – ihan poikkeamisen ja viipyilyn arvoinen paikka.
https://cathare.wordpress.com/etela-ranska-languedoc-roussillon/languedoc-roussillonin-viinit/

Viinibodega.

MAISEMIA: Kauniita romaanista tyyliä edustavia kyliä, jotka ovat olleet samanlaisia vuosisatoja aina 1.000 – 1.250-luvuilta lähtien. Ei ollut niin pientä kylää tai talorypästä, jossa kirkko ei olisi seissyt korkeimmalla paikalla. (Ei onnistunutta kuvaa.) Maisemaa koristivat myös linnanrauniot, oliivipuulehdot, ja viinitarhat, joita oli silmänkantamattomiin.

Silmiä hivelevät vuoristo-, joki- ja laaksomaisemat palkitsevat pitkää matkaa ajavia vaikka kaupunkeihin ei voikaan pysähtyä tarkempia tutkimuksia varten.

Sitruspuut kukassa – tuoksu leviää auton sisälle asti.

TAUOT: Taukoja pidettiin tänään kolme, syötiin omia eväitä. Barcelonan alue on automatkailijoille huonomaineista seutua. Tänäkin vuonna on voinut lukea monia kertomuksia siitä, kun auto on yritetty ryöstää, ainakin on onnistuttu puhkomaan auton renkaat tai ikkuna. Tauon aikana on hyvä pitää ainakin yksi silmäpari lähistöllä.

LIIKENNE: Liikenne oli vilkasta heti lähdön jälkeen Valenciassa, olihan lähtiessämme töihin menon aika. Vähitellen liikenne väheni, mutta vilkastui uudelleen Barcelonan lähellä rauhoittuen lähellä rajaa kunnes vilkastui jälleen Lyonin lähellä. Liikenne oli kaikkiaan hyvin vilkasta, liikkeellä oli paljon rekkoja – Euroopassa ei ole materiaalista lamaa. Tiemaksut 48 €.

Liikenne
Liikenne oli vilkasta.

RAJAMUODOLLISUUDET: Ranskaan tultaessa on oltava negatiivinen pcr-testitulos. On oltava tarkoittaa pakkoa, ellei ole, käännyt takaisin – pikku nipotus ei auta. Espanjan ja Ranskan raja on luonnollinen, Pyreneitten vuoristo. Rajalla ei kuitenkaan näkynyt ketään, mutta sen sijaan rajan jälkeisellä tiemaksupaikalla, josta otetaan lippu seuraava moottoritien pätkää varten, on levennys, jossa rajavartijat/poliisit pysäyttivät. Näytin kylttiä ”Transit: Canillas de … Finland”, passit ja negatiiviset koronavirus pcr-testitulokset. Poliisi katsoi yhden henkilön asiapaperit, mutta toisen papereista ei ollut enää kiinnostunut, heilautti kättä ja toivotti hyvää matkaa.

Thionvillessä oli monenlaista kukkivaa puuta. Kirsikkapuu tässä on arvaus.

HOTELLI: Tämäkin on tuttu lemmikkiystävällinen hotelli (Ibis Nimes Quest) jossa olemme yöpyneet useita kertoja aikaisemmin. Ibis-hotellit eivät ole perin yksilöllisen tyylikkäitä, mutta pitkää matkaa ajavalle oikein hyvä vaihtoehto.

Hotellin lähellä on hyvä ravintola, joka oli nyt tunnetusta syystä kiinni – lievä harmitus. Iltapala ja aamiainen saatiin kuitenkin hotellista, joka täytti nälkäisen vatsan.

MATKA JATKUU

CANILLAS DE ALBAIDASTA NAUVOON

CANILLAS DE ALBAIDASTA NAUVOON

Tämä talvikausi on ollut poikkeuksellinen monella tavalla. Koronavirus (SARS-CoV-2) on vaikuttanut tietysti elämään Espanjassakin. Pandemia on tuonut monenlaisia elämää rajoittavia sääntöjä, joita on noudatettu, kun ovat noudatettaviksi tarkoitettukin. Rajoitukset ovat olleet vähäisempiä kuin keväällä 2020, mutta rajoituksia on ollut paljon, ja suurin osa ihmisistä noudattavat […]

AHVENANMAATA KIERTÄMÄSSÄ – PÄÄSAARELLA

AHVENANMAATA KIERTÄMÄSSÄ – PÄÄSAARELLA

Olen käynyt Ahvenanmaalla kesäisin useasti, mutta meritse purjehtien – nähnyt miltä Ahvenanmaa näyttää mereltä käsin, auringossa ja sateessa, tyvenessä ja myrskyssä. Nyt ohjelmassa oli katsoa miltä Ahvenanmaa näyttää maalta päin. Menimme Korppoon Galtbystä Gudingen (Ålandstrafiken) laivalla Kökariin, jossa olimme yhden yön Brudhäll hotellissa. Sieltä Skiftet […]

AHVENANMAATA KIERTÄMÄSSÄ – KÖKARI

AHVENANMAATA KIERTÄMÄSSÄ – KÖKARI

Olen käynyt Ahvenanmaalla kesäisin useasti, mutta meritse purjehtien – nähnyt miltä Ahvenanmaa näyttää mereltä käsin aurinkoisella säällä, tuulessa ja myrskyssä. Nyt ohjelmassa oli katsoa miltä Ahvenanmaa näyttää maalta päin. Muualta kokemus kertoo, että näissä on vissi ero.

Milli pääsi kannelle, mutta ei salonkiin. Tuulessa korvat lepattavat.

Godingen lähti Korppoon Galbyn satamasta vähän etuajassa (9:40) ja puski vastatuuleen kohti Kökarin lauttasatamaa runsaan kahden tunnin ajan. Laiva oli aivan täynnä autoja ja ihmisiäkin paljon, sattuipa mukavasti, kun naapurit Nauvosta lähtivät myös retkelle Maarianhaminaan. Laivaliput voi kätevästi ostaa netistä Ålandstrafikenin sivuilta (Auto ja 3 aikuista Galtby – Kökari 30,40 € ja Kökari – Långnäs 0,00 €), nettiostoksesta sai reippaan alennuksen (7,60 €).

Ahvenanmaalla on paljon omenapuutarhoja.

Käytiin Aplagårdenissa, jossa omenat jalostetaan monenlaisiksi tuotteiksi. Siellä maistui kahvit ja åländsk pankaka omenahillon ja kermavaahdon kera. Oli vaikea päätellä mistä pannukakku oli tehty, riisistä vai mannasuurimoista, ehkä jostain muusta, mutta hyvää oli. Ostoksena mukaan tuli purkillinen omenahilloa.

KÖKARIN KOTISEUTUMUSEO

Kökarin kotiseutumuseo on vanhan koulun tiloissa. Museo on toiminut vuodesta 1988 lähtien Österbyggen ja Hellsön kyläkoululla, joka valmistui vuonna 1913. Museolla on omat fb-sivut nimellä Kökars Museum.

Koulurakennuksessa on ympäristöstään poikkeava arkkitehtuuri, joka on suorastaan ruma, mutta on aikanaan voinut olla komeakin ja herättänyt kunnioitusta. Talo on rakennettu Paraisilta tuoduista betonitiilistä.

Alueelle on tuotu rakennuksia muualta saaresta. Esillä on tietysti merenkulkuun ja kalastukseen liittyvää esineistöä, mutta myös paljon huonekaluja ja tekstiilejä sekä valokuvia. Kökarin kirkon vanhat urut vuodelta 1911 on myös esillä.

Kökarilaisia Helsingin kalamarkkinoilla.

Yksi kuva ylitse muiden kiinnitti huomiota, kuva Helsingin kalamarkkinoilla. Kuvassa kökarilainen mies ja nainen myivät paikallisia tuotteita, paitsi kalaa, myös omenoita. Mies itse on rakentanut veneen, nainen oli jo muuttanut pois Kökarista, mutta edusti markkinoilla synnyin saartaan.

Kalastus on ollut kökarilaisten pääelinkeino.

Saaliista silakka oli tärkein. Syyskalastukseen lähdettiin syys-lokakuulla, jolloin kokonaisia perheitä muutti kalamajoille. Samassa pienessä majassa saattoi asua useita perheitä.

Silakka suolattiin itse tehtyihin tynnyreihin, ja ne myytiin lokakuussa Helsingin silakkamarkkinoilla. Saaduilla tuloilla ostettiin välttämättömät tarvikkeet talveksi. Elämä saattoi olla ankaraa. Tarinat kertovat miten liian myöhäiseksi jäänyt kotiin paluu päätyi myrkyssä haaksirikkoon, tai myyntitulot tuli tuhlattua ennen tarpeellisten hyödykkeiden ostoa.

Kökarista Helsinkiin kertyi matkaa suuruusluokkaa 150 nm (300 km) ja sama matka takaisin aikana, jolloin esiintyy sumua ja syysmyrskyt jo pauhaavat. Talonpoikaisvene ei ole parhaita kryssijöitä (tuuleen nousijoita), navigointimenetelmät olivat yksinkertaisia ja virheille alttiita,  kartat suuntaa antavia sekä merimerkit harvassa, joten myyntimatka on ollut uskallusta, taitoa ja voimia vaativa seikkailu.

Kukku on verkonmerkki. Se on verkkorivin viimeinen koho, josta näkee verkon sijainnin ja omistajan. Merkkeihin oli veistetty omistajan puumerkki.

Esillä oli useita veneitä ja runsaasti venemoottoreita. Yksi vene oli hylkeen pyyntiin tehty kookas kulkija, jossa kajuuttana oli vain paksu puuvillakangas. Kolme-neljä miestä lähti keväällä hylkeenpyyntiin, jossa viipyivät muutaman viikon ja asuivat sen ajan tuossa veneessä, mm. keittivät ruokansa spriikeittimellä. Aluksi hevoset vetivät venettä avomerelle niin pitkälle kuin jäät kantoivat – entä sitten, kun eivät enää kantaneet – hevoset, mietin.

Hylkeen pyyntiin tarkoitettu vene.

Yksinäiset naiset elivät vanhuuttaan pienissä torpissa eri puolilla saarta. Yksi näistä naisista oli Lina, jonka esineistöä on tässä pienessä torpassa. Linan tarinaa täällä ei kerrottu, mutta yksinäisyyden syyt lieneevät olleet moninaiset, ehkä yksi yleisimmistä puolison kuolema.

Linan mökki, jossa yksinäiset naiset asuivat vanhuuttaan.

Helsingistä Kökariin muuttaneen kuvataiteilijan Elisa Matikaisen töitä on esillä näyttelyssä ”Yö” Galleria Stensalissa 15.8. asti joka päivä.

Elisa Matikaisen taidetta.

 

Elisa Matikaisen taidetta.

HAMNÖN SAARI

Kökarin fransiskaaniluostari sijaitsee Hamnön saarella, joka on vilkkaan merireitin varrella ja kahden suojaisan sataman läheisyydessä. Kökarin luostari mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1472, mutta munkit tulivat Hamnön saareen ilmeisesti jo 1300-luvulla ja toimivat saaressa pysyvästi 1300-luvun lopusta lähtien.

Luostarista on jäljellä vain rauniot nykyisen kirkon vieressä. Luostarin kellarin raunioilla on kappeli, jossa on esillä vanhaa esineistöä, ja monella kielellä luostarin historiaa käsitteleviä esitteitä.

Luostarin toiminta loppui viimeistään uskonpuhdistukseen (reformaatio 1527) 1530-luvulla, jonka jälkeen rakennukset rapistuivat nopeasti. Kirkon torni romahti 1600-luvulla kovassa kaakkoismyrskyssä vaurioittaen kirkon katon eikä rakennusta enää korjattu. Sen sijaan käyttökelpoinen materiaali kuten esim. tiilet siirrettiin uusiin kohteisiin, ehkä Kastelholman linnan lisärakennuksiin.  Arvokas esineistö kuljetettiin Tukholmaan (Kustaa Vaasa takavarikoi kirkon omaisuutta). Samalle paikalle rakennettiin uusi kivikirkko runsas sata vuotta myöhemmin.

Kellarin raunioille rakennettu kappeli on tunnelmallinen ja siellä on monipuolinen esittely luostarista.
Kappelin alttari.
Yksityiskohta kappelissa.

Kökarin kirkko sijaitsee Hamnön saarella. Se on pyhitetty Jeesuksen äidinäidille Pyhälle Annalle. Nykyinen kirkko on rakennettu vuosien 1769 ja 1784 välillä. Tätä ennen paikalla on ollut kolme puukirkkoa ja yksi kivikirkko (fransiskaaniluostarin kirkko).

Kökarin kirkko.

Nykyinen kirkko on jyrkkälappeinen satulakattoinen pitkäkirkko, jonka länsipääty oli perinteinen suorakulmainen ja itäpääty kolmitaitteinen aumattu. Mereltä päin väylältä näkyy vain kirkon punainen katto, maalta päin myös valkoiseksi kalkitut seinät.

Kirkon sisäkattona on lautarakenteinen tasalakinen holvi.

Kirkossa on useita esineitä Kökarin vanhasta puukirkosta: isokokoinen krusifiksi, uhrilipas, vanha alttaritaulu ja saarnatuolin yläpuolella roikkuva puinen pelikaani. Ehtoollista esittävä alttaritaulu on vuodelta 1803.

Kastemalja oli välillä kätkettynä kirkon muuriin.

Kirkon etuosassa on kastemalja 1200-luvun alusta. Sen kerrotaan löytyneen luostarikirkon seinämuurista.

Votiivilaiva on peräisin vanhasta puukirkosta.

Perimätiedon mukaan laiva on pienoismalli turkkilaisesta merirosvolaivasta, jonka on rakentanut kökarilainen merimies Johans Ollen Karlbystä. Merihädässä ollut merimies on rukouksessaan luvannut lahjoittaa sen kirkolle palkaksi hengestään. Votiivilaiva tarkoittaa usein merihädässä rukouksessa kirkolle luvattua lahjaa pelastumisesta, kun taas kirkkolaiva on kirkkoon tehty koriste esine – niin muistan lukeneeni.

Puinen pelikaani roikkuu saarnastuolin päällä.

Saarnastuolin päällä roikkuu puinen pelikaani. Sen tarinaa en tiedä, mutta lienee eksoottinen, kaukaisista maista.

Brudhäll hotelli on kauniilla paikalla ja ulkoapäin kaunis.

Yövyimme Brudhäll hotellissa, kun ei enää ollut tilaa Antons Gästhemissä, jossa olemme yöpyneet aikaisemmilla kerroilla. Ruoka oli hyvää, mutta huone oli kolmelle pieni ja äänieristys olematon. Paikka ja rakennuksen arkkitehtuuri ulkoapäin ovat kauniita.

Brudhällin terassilla paistetut ahvenfileet maistuivat.

Källskär Kreivin saari ulkomeren laidalla sai tältä kerralta jäädä väliin, sillä sää oli huono: oli tosi kylmä tuuli ja vähän vettä vihmoi – sadetakki kyllä oli, mutta villapipo jäi kotiin. Olisin taas halunnut nähdä saaren uskomattoman kauniit kalliot, rakennukset, puutarhat ja Hermes patsaan. Joku toinen kerta sitten.

Karlbyn satamaa.

Täältä matka jatkuu Ahvenanmaan pääsaarelle. Jäi hyvä fiilis, Kökari on viehättävä – palaamme taatusti taas uudelleen.

LENTÄEN VAI AUTOLLA – Nerjasta Nauvoon

LENTÄEN VAI AUTOLLA – Nerjasta Nauvoon

Torstai 14.5.2020 Nerja – Valencia | 602 km klo 10:00 – 16:56 SÄÄ: Aamulla oli +17 astetta ja aurinko paistoi vaikka piti olla pilvistä ja sateista – Hyvä! Tavarat eivät kastu, kun pakkaa autoa. Ehkä tämä sade-ennuste oli sittenkin vuorille. Sadetta oli vain vähän juuri […]

HURJA MATKA – matkalle Nerjasta Nauvoon

HURJA MATKA – matkalle Nerjasta Nauvoon

Tämä talvikausi 2019 – 2020 on ollut monella tapaa hyvin poikkeuksellinen. Talvi Nerjassa on ollut tavallista lämpimämpi ja aurinkoisempi, talvimyrskyt ovat olleet jossain muualla. Mutta helmi- ja maaliskuu sen sijaan ovat olleet viileitä ja sateisia – luonto on saanut mitä on kaivannut, vettä, vettä ja […]

PURJEHDIN SEYCHELLEILLÄ – Unelmieni täyttymys

PURJEHDIN SEYCHELLEILLÄ – Unelmieni täyttymys

Matka varattiin ajoissa – edellisen purjehduskauden aikana

Matkan olin varannut jo syyskuussa, ja kone nousi Malagan kentältä 24.1.2020 klo 13:10. Perillä Mahen Victorian kentällä olin seuraavana päivänä klo 11:05 paikallista aikaa (aikaero Espanjaan +3 t), ja pian Victorian Eden Islandilla, jossa veneet odottivat purjehtijoita.

Ensimmäinen päivä ja seuraava aamupäivä kuluivat veneen stuuvauksessa, aiottiinhan merellä olla reilusti yli viikko eikä saariston täydennyspaikoista ollut tarkkaa tietoa – niitä ei juuri ollut. Jaettiin hytit ja tutustuttiin veneen tiloihin ja tekniikkaan.

Turkish Airlinesin kyydissä on mukava matkustaa
Koneen vaihto oli Istanbulin uudella kansainväliselä kentällä, joka on kuin jättiläistavaratalo -menomatkalla gatelta gatelle oli matkaa n. 4 km, kotimatkalla vain 2,8 km.

 

Mahe Victoria, Eden Island – Sainte Anne

 Merivesi tuntui suorastaan kuumaalta

 Su 26.1.2020 | klo 11:25 – 12:45 | 3.6 nm

Sää: Puolipilvistä. Tuuli NW 2-4 m/s – heikkoa tuulta luoteesta.

Mahe Victoria, Eden Island – Sainte Anne  Su 26.1.2020
Klo 11:25 – 12:45
Matka: 3.6 nm

Ensimmäisen päivän lähdimme läheiselle saarelle, mutta maisemissa riitti ihailtavaa. Matka oli lyhyt, vain 3,6 nm (merimailia), mutta se kesti kauan, vajaa puolitoista tuntia, sillä välillä pysähdyimme uimaan.

Merivesi tuntui suorastaan kuumaalta, sillä lämpöasteita oli n.+28. Tuuli oli heikkoa ja oli puolipilvistä, välillä aurinko paistoi, etäällä näkyi saderintamia. Ankkuroiduimme saaren etelärannalle alle 10 metrin syvyyteen.

Kuumaa ja kosteaa
Saderintamia tuli ja meni, kasteli, mutta aurinko pian kuivasi.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 36,4 astetta.

Minulla oli tabletissa Navionicsin kartat joten otin itselleni navigointitehtävän. Veneessä oli toki myös navigaattori, mutta se oli kooltaan hyvin pieni – alkuperäisen suurinäyttöisen tilalle asennettu ”väliaikainen” ratkaisu.

Tarkkana pitikin olla, sillä merimerkkejä ei ollut kuin muutama poiju ison sataman väylällä, ja matalikoita oli yllättävissä paikoissa.

Ensimmäisen päivän lyhyt matka oli oivallinen valinta, sillä monissa veneissä jo tuolloin huomattiin huoltoa tarvittavia kohteita, meillä onneksi ei – voimme jatkaa matkaa viivytyksettä.

 

Sainte Anne – Curieuse Island, La Raie Bay

Ennen auringon laskua lähdimme katsomaan jättiläiskilpikonnia

Ma 27.1.2020 klo 9:46 – 14:15 | 27,1 nm 

 

Sää: Aurinkoa, puolipilvistä. Tuuli NW 1-2 m/s – heikkoa tuulta luoteesta. Pientä maininkia.

Sainte Anne – Curieuse Island, La Raie Bay Manantaina 27.1.2020
Klo 9:46 – 14:15
Matka 27,1 nm
Average 6.0 kn ja max speed 9.2 kn

Aamulla, kun oltiin uimassa, oli voimakas, selvästi havaittava virta – laskuvesi oli alkanut 2 t tätä ennen. Kun ui leppoisaa vauhtia ilman räpylöitä, pysyi paikallaan, edetäkseen piti uida jo reippaasti.

Lähdön jälkeen vedessä näkyi kilpikonna ja kaksi delfiiniä. Uimataukoa pidettiin taas klo 11:30 – 12:00. Matkalla oli hedelmätarjoilua.

Hedelmiä lounaaksi  Tässä tuttuja hedelmiä tarjolla.
Seychelleillä kasvatetaan mm. omenoita, päärynöitä, sirushedelmiä, banaaneja, ananasta, mangoja ja papaijaa.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 37,3 astetta (tarkistettu tieto).

Perillä Raie Bayssa eli Raijan lahdessa, niin kuin sitä syystä leikkisästi kutsuimme, oltiin klo 14:20. Mentiin uimaan heti, kun ankkuri oli saatu laskettua.

Näkyi delfiini ja muutama pieni hai sekä leveitä, litteitä ja raitaisia kaloja. Myöhemmin selvisi, että nämä lahnan malliset kookkaat ja pystyraidalliset kalat olivat nimeltään lepakkokaloja. Illalla joku näki sitruunahain ja harmaan rauskun.

La Raie Bay, Curieuse Island, on sopiva lounas- ja yöankkurointiin. Ankkuroi sopivan kauas beachiltä, jonka edessä on matalaa riuttaa.

Täältä löytyy kilpikonnafarmi, josta voi patikoida St. Josen hiekkarannalle ja käydä kurkkaamassa “Doctor ́s Housen”, joka on paikallinen nähtävyys.

Käyntilippu saarelle maksaa 10e/purjehtija ja tämä sisältää ankkurointioikeuden myös St Pierre Islandille.

Luonnon taidetta parhaimmillaan Curieuse Islandin rannan valkoinen, pehmeä korallista hioutunut ”hiekka”, joka rajaa saaren, ja luonnon muovaamat graniittilohkareet, joiden edessä avautuu turkoosi vesi, on uskomattoman hieno yhdistelmä – ihan parasta luonnon taidetta.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 33,3 astetta.

Hyvissä ajoin ennen auringon laskua lähdimme jollalla Curieusen saareen katsomaan jättiläiskilpikonnia ja kävelemään myös saaren toisella puolella olevaan Doctor’s Houseen, toiseen saaren nähtävyyteen.

Heti piti tietysti mennä ihmettelemään jättiläiskilpikonnia. Ensin näkyi yksi kilpikonna – ”eikö täällä olekaan kuin yksi”, sitten näkyi toinen, ja jo pian kymmeniä. Monet tulivat kohti, jotkut kertoivat jopa seurustelleensa kilpikonnien kanssa. Kilpikonnat ovat todella jättiläisiä, voivat painaa jopa 250 kiloa. Elinikä on 80 – 120 vuotta. Sata vuotta täyttänyt kilpikonna saa kilpeensä numerolaatan, joita näkyikin parilla konnalla.

Olisi pitänyt kutittaa kaulasta jolloin konna olisi pitänyt röhönaurua muistuttavan äänen – piti se ilman kutitustakin äänekkään röhönaurun.

On selvät tuntomerkit onko kyseessä naaras vai koiraspuolinen yksilö: koiraalla kilven pohja on kovera, naaraalla suora. Koiraalla on pidempi häntä, naaraalla lyhempi, ja naaraan kynnet ovat pidemmät kuin koiraalla.

Jättiläiskilpikonnia, Giant tortoise on Curieuse saatella n. 200 yksilöä ja toisella lähisaarella toiset n. 100 yksilöä.
Aldabra-atolilla (1.000 km etelään Mahesta) näitä kilpikonnia on 150.000, ja siellä on lisäksi n. 4.000 yksilöä vihreitä kilpikonnia (Green Sea Turtles).
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 33,5 astetta.

Nämä maakilpikonnat munivat metsään, jossa maa on hiekkaista. Poikaset, jos ne löydetään, tuodaan keskuksen ”lastenkotiin”, sillä niiden selviäminen maastossa on hyvin epävarmaa. Pelätään myös, että turistit nappaavat niitä tuliaisikseen.

Maksut suoritettuamme ja ensimmäisten tervehdysten jälkeen lähdimme luontoretkelle saaren keskelle, ja toiselle puolelle. Polku oli hyvin merkitty, ja paikoin se oli nostettu sillaksi sillä vuorovesi nousi korkealle ulottuen syvälle rannan Mangrovemetsään. Vuorovesialue on murtovesialuetta, jossa on omanlaisensa kasvisto ja eläimistö.

Taskurapu – usein nähty veijari             Tämä veijari asuu murtovesialueen Mangrovemetsässä.
Nopeasti se vilistää sivuttain eteenpäin ja puikahtaa hiekkaan kaivamaansa koloon syömään kasvien lehtiä.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 32,7 astetta.

Vuoroveden korkeimman ja matalimman tason ero oli n. 1.4 m, mutta vaihteli 1 – 1.8 m välillä eli ei ollut joka päivä yhtä suuri. Vuoroveden jakson eli nousuveden huipputason ja laskuveden alimman tason väli oli runsas 6 t. Vuorovesi aiheutti paikoin virtauksia, jotka voi havaita selvästi uidessa, ja se näkyi veneiden asennoissa, kun vene kääntyi laskevan tai nousevan veden ja virran suuntaan. Virtausten vuoksi veteen laskettiin turvallisuuden vuoksi fenderi köyden päähän, kun mentiin uimaan.

 

Curieuse, La Raie Bay – St Pierre Islet – La Digue Grande Anse

 Hait heräilevät auringon laskun jälkeen

Ti 28.1.2020 | Klo 11:19 – 18:05 | 10,9 nm

SÄÄ: Pilvistä ja sadekuuroja, aurinkoa. Tuuli yltyi nopeasti lähdön jälkeen kohtalaiseksi ja navakaksi (NW 7 m/s).

Curieuse, La Raie Bay – St Pierre Islet Tiistaina 28.1.2020
Klo 11:19 – 12:05
Matka 1,7 mailia (nm).

La Rai Beystä lähdettiin klo 11:19 ja St Pierre Isletista klo 16:13, perillä La Digue Islandin Grande Ansella eli suurella lahdella olimme klo 18:05. Oli purjehtijan juhlaa, sillä matka taittui purjeilla myötätuulessa pelkällä genualla, joka oli ylhäällä lähes koko matkan.

Eilen todettiin, että yksi jääkaapeista on lämmin. Veneessä oli yhteensä jopa 4 jääkaappia, mutta jos sattuu laittamaan kylmää tarvitsevat ruuat rikkinäiseen/rikkoutuvaan, pilaantuminen on selvä eikä voi ottaa sairastumisriskiä – osa ruuista oli pilaantunut, ja ne piti sitten heittää pois.

Jääkaapin korjausta.
Korjaaja oli hyvin asiantunteva ja hanslankari huolehti aputöistä siisteyttä unohtamatta.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 33,2 astetta.

Jääkaapin toimimattomuudesta oli ilmoitettu isännälle. Tänään tulikin kaksi korjausmiestä, jotka löysivät meidät St Pierren saaren kupeesta. Miehet tarkistivat kylmäainetilan tiiviyden ja lisäsivät kylmäainetta koneeseen.

Korjausmiehillä oli hyvät työkalut, ja myös kylmäaine mukana. Ainoa mitä pyysivät veneestä, oli juomavesi ja shampoo. Jääkaapin korjaukseen kului 5 tuntia! Laite tuli miesten sanomisen mukaan kuntoon, mutta he ottivat lopuksi mitat jääkaapista, joka kieli, että uusi jääkaappi menee tilaukseen. Näissä olosuhteissa jääkaapit taitavat olla kovalla koetuksella, kun ulkolämpötila on n. +32 astetta ja jääkaapin sisälämpötilan tulisi olla n. +6 astetta.

St Pierre on suosittu snorklaus- ja sukelluskohde
Tullessamme siellä olikin jo muutama sukeltaja. Kippari säpsähti, kun sukeltajilla ei ollut mitään merkkiä, että ovat veden alla – ei sentään päältä ajettu, kun etsittiin sopivaa ankkurin laskemispaikkaa.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 34,9 astetta.

Alun pitäen lähdimme St Pierre saarelle sillä siellä piti olla hyvät snorklausmaisemat. Korallit olivat kuolleet 90-luvulla esiintyneen El Niño lämpöaallon aikana, ne, kun eivät siedä liian lämmintä vettä. Uusien korallien kasvaminen kestää yli 20 vuotta eli nyt pitäisi jo alkaa näkyä uutta kasvustoa – vähän olikin tullut väriä.

St Pierre Isletilta – La Diguen, Grande Anse
Tiistaina 28.1.2020
Klo 16:13 – 18:05
Matkaa 9,2 mailia (nm).

Päivän päätepisteeseen, La Diguen Grande Anseen, saapuminen oli juhlaa, joka kruunattiin ensimmäisellä ”ankkurirommilla”. Ankkurirommina oli paikallisesti sävellettyä Mojitoa.

Ensimmäiset ankkurirommit
Ankkurirommiksi kelpasi hyvinkin olosuhteisiin sovellettu Mojito – kokin erikoinen.
Lämpötila kuvaushetkellä oli 31,2 astetta.

Illalla mitattu lämpötila oli ulkona +32, vaikutti hieman viileämmältä kuin aikaisempina iltoina. Illalla myöhemmin tuli vielä sadekuuroja ja lämpötila laski vähän, mutta oli liian kuumaa rauhalliseen uneen. Siksi ilmastointi oli päällä myös yöllä.

La Diguen, Grande Anse
Illan hämärtyessä: Auringon laskun jälkeen ei enää menty uimaan sillä hait alkoivat heräillä.
Kuvaushetkellä lämpötila oli 32,8 astetta.

Iltapalaksi oli chiliwrapit punaviinin kera, jälkiruuaksi kuohuviinit.

 

La Digue Grande Anse – Praslin, Anse Volbert

 Harvinaiset kookospähkinät pitää nähdä

Ke 29.1.2020 | Klo 11:04 – 12:24. | 6,6 nm

SÄÄ: Aamulla aurinkoa, sitten pilvistyi ja tuli oikein rankka sadekuuro, joka tosin meni nopeasti ohi. Aamulla oli lämmintä (+28) jo ennen kymmentä, illalla sateiden jälkeen vain +22. Luonnonpuistokäynnillä lämpötila vaihteli +29,8 ja +31,7 välillä, ja samalla oli hyvin kosteaa, arviolta suhteellinen kosteus lähellä 100 %. Oli isohko maininki, joka ei katamaraania paljoa keinuttanut, mutta rannassa näkyi tyrskyt.

La Digue, Grande Anse – Praslin, Anse Volbert
Keskiviikkona 29.1.2020
Klo 11:04 – 12:24.
Matka: 6,6 nm

Ennen aamiaista oli aamu-uinti kuten aina. Nousuvesi oli huipussaan joten virtausta ei paljoa ollut.

Valkoinen pitkä hiekkaranta oli houkuttelevan näköinen. Aamiaisen jälkeen osa miehistöstä lähtikin hiekkarannalle. Kuinka kävikään, iso maininki käänsi jollan sivuaaltoon, ja heitti sen ympäri. Siinä samassa moottori hörppäsi suolavettä ja sammui. Osa matkustajista jäi jollan alle, osa lensi veteen. Meri vei kipparin silmälasit, samoin perämiehen snorkkelivarustuksen.

La Digue, Grande Anse
Kaunista hiekkarantaa ei voi vastustaa.

Rannassa sattumalta ollut huoltovene toi jollan katamaraanille, mutta matkustajat jäivät rannalle. Osa miehistöstä ui veneeseen. On aika haastavaa lähteä rannalta uimaan, kun iso maininki lyö vastaan – aalto suurenee, kun vesi madaltuu. Loput rannalle menneet läheinen retkikunta kävi hakemassa kumiveneellä purjeveneeseen, sen jälkeen, kun ”regattamme” kölivene pyysi heitä tätä palvelusta. Itse, kun olivat nostaneet jollansa jo veneen kannelle.

Markus tekniikan taitajana yritti puhdistaa moottoria suolaisesta merivedestä, mutta korjaus tyssäsi siihen, että sopivaa tulppa-avainta ei löytynyt. Dream Yacht Charterin huoltomiehet onneksi saivat korjattua moottorin joten matkustajille ei tullut maksettavaa – oli ilon aihe. Jos maksettavaa olisi tullut, summa olisi saattanut olla tuntuva – kokemusta karttuu.

La Digue, Grande Anse
Hiekkarannalle menevän mieli.

Tästä tapahtumasta toivuttuamme, kokka käännettiin Praslinin saaren Ste Annen satamaan, joka on Dream Yacht Charterin Base eli tukikohta. Oli saatava jollan moottori kuntoon, ja lisäksi oli muitakin korjauskohteita kuten esim. ankkurivalo. Veneen ruuat olivat jokseenkin loppu, ei ollut enää lounasaineksiakaan.

Matka ei kauaa kestänyt sillä matka oli lyhyt – kesti vain 1,5 tuntia. Se taitettiin moottorivoimin, oltiinhan menossa vasten tuulta eikä katamaraani ole mikään kryssivene, ainakaan tämä Helia 44.

Ste Annen satama on Praslinin saaren kaakkoiskulmassa eli vallitseville tuulille suojassa ja suojassa mainingilta.

Anse Volbert, Ste Anne
Suojaisessakin satamassakin meri velloo ja paikat natisevat.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 30,8 astetta.

Satamassa kuitenkin velloi iso maininki ja laituri veneet mukanaan keikkuivat pelottavasti. Väsynyt miehistö sai kuitenkin nukuttua äänekkäältä nitinältä ja natinalta. Myöhemmin selvisi, että mainingin aiheutti vuoroveden virtausten lisäksi pääasiassa lähellä olevan yhteysalussataman alusten aiheuttama potkurivirta.

Kaikki ei mene kuin Strömsössä, mutta huoltomiehet olivat osaavia ja palvelualttiita.

  • Jääkaappi korjaantui kahdeksi päiväksi, sen jälkeen kaappi oli taas lämpökaappi.
  • Ankkurivalo ei pala, autopilotti ei toimi, toisen moottorin starttiakku ei lataudu.
  • Huoltomies kiipesi ja korjasi ankkurivalon – valo tuli, mutta samalla tuulimittari lopetti näyttämästä tuulilukemia ja -suuntia.
  • Pyykkiä käytiin pesettämässä, omia liinavaatteita ei saatu, eikä niin paljoa kuin vietiin.
  • Hyvää oli, että vaihdelaatikko kesti vaikka oli kovassa kulutuksessa.

Huoltopäivä oli hyödynnettävä parhaalla mahdollisella tavalla – antia olikin riittämiin. Praslinin saarella on sademetsä ja luonnonsuojelualue Vallee de Mai, joka on UNESCO:n maailmanperintökohde. Siellä kasvaa Coco de Mer kookospähkinäpuita. Näitä maailman suurimpia pähkinöitä ei kasva muualla maailmassa. Se ei ole levinnyt meriä pitkin muualle, koska se ei kellu tavallisen kookospähkinän tavoin.

Praslin, Vallee de Mai
Coco de Mer on maailman suurin kookospähkinä, luumarja. Sitä kasvaa ainoastaan Seychelleillä Praslinin ja Curieusen saarilla.

Coco de Mer puut ovat joko hede tai emipuita. Pähkinä muistuttaa naisen lantiota, ja hede muistuttaa miehen siittiötä. Sopiva hetki hedelmöittymiseen on lyhyt, ja siinä auttaa kekkoa muistuttava pieni lisko. Puut ovat hyvin korkeita 25 – 40 m, ja niitä arvioidaan olevan luonnonpuistossa n. 6 000 yksilöä. Kypsän hedelmän kehittyminen kestää lähes 10 vuotta. Hedelmä on kaksiosainen, läpimitaltaan 40 – 50 cm ja painaa 15 – 30 kiloa. Puolet Vallee de Main pähkinäpalmuista on Coco de Meriä, puolet muita kookospalmuja, joita tavataan vain Seychelleillä.

Kookospalmujen lisäksi luonnonpuistossa on monia harvinaisia eläimiä, joista yksi on musta papukaija (black parrot, coracopsis barklyi), joka on ainoa endeeminen papukaijalaji Seychelleillä. Lintu ei niinkään ole musta, enemminkin ruskeanharmaa. Kuvaa en onnistunut saamaan nopeasti latvustoissa liikkuvasta, mutta ääni kuului.

Praslin, Vallee de Mai
Sademetsässä monissa puissa on pönkkäjuuristo, joka auttaa korkeita puita pysymään pystyssä.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 31,2 astetta.

Seychelles Island’s Foundation hoitaa aluetta ja myös toista maailmanperintökohdetta (Aldabra). Eräs englantilainen kenraali sanoi luonnonpuistoa Edenin puutarhaksi – ei kauhean vaikeasti löydettävä ilmaisu.

Vallee de Main puistoon sisäänpääsymaksu oli 25 €/henkilö ja oppaalle piti vielä antaa 10€/ henkilö – melkoista rahastusta, joka tehdään luonnonsuojelun nimiin. Mielenkiintoinen retki oli kuitenkin, ja toivoa sopii, että rahat menevät kerrottuun tarkoitukseen.

 

Praslin, Anse Volbert

Ukkosellako maston huippuun?

To 30.1.2020

SÄÄ: Pilvistä ja sadekuuroja. Ukkosta ilmassa.

Aamulla sitten tapahtui jotain: ”Kiinnitysköysi katkesi”, huusi joku. Jo kippari olikin käynnistämässä moottoria, ja veneen paikkaa siirrettiin laiturin suojaiselle puolelle.

Paraslin, Anse Volbert – Ukkosta ilmassa
Ankkurivalon korjaus ei onnistunut milloin vain.
Kun oli ukkosta ilmassa, alumiinimaston huippuun ei ollut asiaa – yksi syy, miksi viivyimme Anse Volbertin satamassa niin kauan.
Taitava huoltomies oli milloin maston huipussa (musta piste kuvan keskellä), milloin sukelteli veneen pohjia – huipputyyppi.
Kuvanottohetkellä lämpötila oli + 30,6 astetta.

Myöhemmin selvisi, että köysi ei katkennut, vaan irtosi laiturilla olevasta knaapista – irtosi! Meidän veneessä on pilssihiiri, joka irrottelee köysiä. Nimittäin pari päivää sitten Curieuse, La Raie Bayssa yksi lepuuttaja karkasi ja uiskentelin laskuveden virrassa avomerelle päin – nopea uimari sai sen onneksi kiinni.

Muitakin veneitä oli tulossa tähän Dream Yacht Charterin Base satamaan erilaisten vikojen tähden. Yhdellä meressä ollut kalanpyydysköysi oli tarttunut potkuriin eikä potkuri enää pyörinyt – saivat sen muuten omatoimisesti irti – taitava naisisto.

Taas, illalla avotilassa istuskellessamme n. klo 19:25 kuului napsahdus. Piti mennä katsomaan mitä tapahtui. Köysi ei mennyt poikki, mutta paapuurin takaknaapi keikkui uhkaavasti, on irtoamassa – kuulemma veneen tyyppivika – ei sitten onneksi irronnutkaan.

Lounasta syötiin Eve-ravintolassa. Söin turvallisesti puolikkaan pizzaa, toinen puoli tuli mukaan – se maistui myöhemmin. Iltapalaksi oli salaattia ja paistettua pakastettua tonnikalaa.

Praslin, Ste Anne, Eve ravintolassa
Noissa olosuhteissa ravintolassa ei paljoa seiniä kaivata, mutta katto on tarpeellinen. Aurinko paistaa taivaan laelta ja sadesuihku tulee parhaimmillaan useita kertoja päivässä.
Rakennuksissa oli havaittavissa kolonialistista tyyliä – kuumiin ja kosteisiin olosuhteisiin sopivia ratkaisuja: jyrkkä katto vie sadeveden nopeasti maahan ja leveät terassit talon ympärillä suojaavat auringolta.
Lounaalla lämpötila oli +32,3 astetta.

Tien toisella puolella oli kylän koulu. Oli mukava seurata koulupuvuissa olevien pienten oppilaiden toimintaa. Esikouluun täällä mennään 4 vuotiaina, ja kouluun 5-6 vuotiaina. Mahessa on yksi yliopisto ja ammattikoulu. Osa lahjakkaista lähtee yliopistoon Britanniaan. Heillä on hyvät mahdollisuudet saada ainakin osan kuluista kattavia stipendejä sisäoppilaitoksissa, kun on aika kallista opiskella.

VHF-puhelin oli koko ajan päällä. Kanavaksemme oli valittu 72. Kuuluvuus oli joskus oikein heikko eikä puheesta ei saanut mitään selvää, joskus kuuluvuus ja puheen erotettavuus olivat hyviä:

”Haloo täällä R:n vene. Olemme Feliticen saarella Coco Island lahdella. Täällä on neljä poijua, saimme poijusta kiinni – ei ihan helppo juttu. Yksi katamaraani yritti myös kiinnittyä poijuun, mutta ei onnistunut. Täällä on aivan ihana ranta – tulkaa tänne!”

 ”Haloo täällä K:n vene. Olimme viime yön La Diguen saarella. Oli hankalia köysisulkeisia, köysiä ja ankkurikettinkejä ristikkäin, kova tuuli kun oli. Satama on ahdas, ahtain paikka on aallonmurtajan kohdalla. Odottelimme kunnes joku rannasta vilkutti ja osoitti paikkaa. Keulasta lasketaan ankkuri ja vene laitetaan pitkillä takaköysillä kiinni rantaan. Sain nukuttua hyvin yöllä klo 12:sta puoli kuuteen aamulla.”

 ”Haloo täällä Malenga! Meillä olisi vähän huoltotarvetta: Ankkurivalo ei pala, autopilotti ei toimi, toisen moottorin starttiakku ei lataudu. Tervetuloa La Passin satamaan! Laituripaikka on pian vapaana. Koska tulette? Noin 4 tunnin kuluttua.”

 Kyllä noita kuunnellessa merelle jo tekeekin mieli.

 

Praslin, Anse Volbert – Curieuse, La Raie Bay

 Kollektiivinen pyykin pesu toimii

Pe 31.1.2020, klo 12:15 – 15:30 | 13.3 nm

SÄÄ: Pilvistä ja sadekuuroja. Tuuli oli aluksi navakkaa, ja yltyi sitten kovaksi, NW 7-15 m/s. Kun olimme jo ankkurissa, ukkospuuska yllätti juuri päivällisaikaan: kova tuuli ja sadekuuro, joka kesti muutaman kymmenen minuuttia.

Praslin, Anse Volbert – Curieuse, La Raie Bay
Perjantaina 31.1.2020
Klo 12:15 – 15:30
Matka: 13.3 nm.
Average 4.1 kn ja max speed 6,9 kn.

Lähtö klo 12:15, ensin täydellä etupurjeella myötätuuleen, sitten kryssisuunnassa oli lisäksi iso 1-reivissä ja osa genuaa ulkona – kryssii tämä sittenkin – verkkaisesti.

Aamu on pilvinen ja tuuli kohtalaisesti. Lämpötila oli vain +22 – olikohan mittausvirhe? Satamassa veneet vellovat edelleen, mutta peräkiinnitys on kestänyt yön ajan.

Vain muutama oli hereillä, kun kello läheni kahdeksaa. Jollekin tuli idea, josta tosin oli jo keskusteltu edellisenä päivänä, että pesetetään liinavaatteet tässä satamassa, sehän kestää vain 2 tuntia – on ihanaa päästä puhtaisiin lakanoihin, kun oli hikoiltu aika tavalla myös öisin. Todellisuudessa pesun kesto olikin 4 tuntia. Idean ”isä” oli selvästi jännittynyt liinavaatteita odotellessaan ja tehdessään tiedustelumatkoja pesulaan.

Puhtaita liinavaatteita tuli, mutta ei täyttä määrää. Oikeasti luulimme, että meidän ”omat” liinavaatteet pestään ja kuivataan, joka kestää kaksi tuntia, mutta ei. Pesula toimi kollektiivisesti: Lattian kasoista otettiin liinavaatteita ja heitettiin pesukoneeseen, ja edelleen kuivauskoneeseen, sieltä sitten annettiin tarvitsijoille. Mitään jo pestyjen liinavaatteiden varastoa ei ollut.

Purjevene kulkee purjeilla
Purjehtiminen on todellista juhlaa, purjehtimista vasta, kun purjeet ovat ylhäällä. Reivatun ison istuvuudessa olisi ollut toivomisen varaa, mutta toimihan se noinkin, kun ei ollut kilpailutilannetta.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 33,4 astetta.

Alun pitäen oli tarkoitus mennä La Diguen saaren La Pass’in satamaan, mutta satama oli täynnä. Jatkettiin matkaa La Raie Bayhyn, jossa olimme olleet jo aikaisemmin. Paikka oli suojainen, mutta tuulta riitti täälläkin. La Raie Bayssa ankkurikettingistä oli kaikki meressä eli n. 50 m, kun ankkurointisyvyys oli n. 8 m – varma pito.

Curieuse Island, La Raie Bay
Turkoosin veden ja valkoisen hiekan katseluun ei kyllästy.

Snorklaajille oli juhlaa, kun he näkivät haita useana päivänä, tosin niitä voi nähdä myös veneestä käsin. Ne olivat tavallisesti pieniä, mutta pisimmän arvioivat olleen n. 1,5 m. Yksi tavallisimmista oli vaalea pieni (n. 0,5 m) sitruunahai, tummempia riuttahaiksi arveltuja näkyi myös.

Hait nukkuvat päivisin lähellä meren pohjaa, ja illalla lähtevät saalistamaan ruokaa. Sääntönä olikin, että auringon laskun jälkeen ei enää mennä uimaan. Täkäläiset hait eivät ole kovin agressiivisia, mutta tarina kertoi, että lähimenneisyydessä uimari olisi menettänyt kätensä. Rouskujakin näkyi, mutta fluerosoivaa planktonia ei löydetty.

 

Curieuse, La Raie Bay – La Digue, La Pass

 Vihdoin päästiin kaivattuun La Passiin

La 1.2.2020 klo 8:55 – 10:20 | 7.2 nm

SÄÄ: Hetki aurinkoa, muuten pilvistä ja sadekuuroja. Alkuillasta tuli kovia tuulenpuuskia ja kovia sadekuuroja. Yöllä satoi pitkään ja voimakkaasti, oli myös kovia tuulenpuuskia. Matkalla tuuli NW 4 m/s.

Curieuse, La Raie Bay – La Digue, La Pass
Lauantaina 1.2.2020
Klo 8:55 – 10:20
Matka 7.2 nm
Nopeus average 5.2 kn ja max 8.9 kn.

Oli aikainen herätys klo 7 sillä matkaan lähdettäisiin varhain tavoitteena vihdoin La Passin satama – ilmassa oli jännityksen tuntua. Aamu-uinnin ja aamiaisen jälkeen valmisteltiin matkalle lähtöä.

Vielä ankkurissa ollessa merikilpikonna uiskenteli melko lähellä venettä, välillä kurotti päätään vedenpinnan yläpuolelle, välillä oli sukelluksissa.

Tiesimme, että La Passin satamassa on yksi ”regattaamme” kuuluva katamaraani. Ohjeita rantautumiseen olikin tullut jo aikaisemmin. Satama on kuulemma ahdas, ja erityisesti sinne johtava väylä on ahdas aallonmurtajan kohdalla. Siinä on haastetta ohjaajalle, sillä kaatamaraani on leveä (>7 m), lisäksi vuorovesi voi tällaisessa paikassa aiheuttaa voimakkaitakin virtoja ja tuulenpuuskat painavat venettä omaan suuntaansa.

La Digue, La Passin satama
Satama on ahdas eikä sinne mahdu kuin muutama huvivene kalastusalusten lisäksi.

Ankkuri laskettiin veneen keulasta ja perä ajettiin lähelle rantaa, n. 15 m etäisyydelle rantaviivasta. Meitä onnisti, sillä rannassa oli henkilö, joka haki peräköydet ja kiinnitti ne rannan puihin – tarpeellista ja pyyteetöntä palvelua. Satama oli ahdas, ja sinne mahtui vain muutama huvivene kalastaja-alusten lisäksi.

Kun vene arvioitiin hyvin paikallaan pysyväksi, lähdettiin pieneen kaupunkiin – ensin jollakyydillä rantaan. Keikkoja piti tehdä kaksi, sillä kaikki eivät kerralla mahdu hyvin jollaan.

La Digue, La Pass
Jollakyydillä rantaan.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 33,2 astetta.

La Diguen La Passin kaupungissa oli useita vanhoja taloja, jotka muistuttivat kolonialismityylistä, myös uusia taloja oli rakenteilla. Yleisilme oli kyllä vähän rähjäinen, oli luontoon heitettyä roskaa, ja sateiden jälkeen teillä oli runsaasti vettä, mutta kylä vaikutti monella tapaa aktiiviselta.

Näkyi paljon pyöriä, kaikenlaisia normaaleista fattbikeen, paljon myös sähköpyöriä. Pyörien lisäksi näkyi myös useita sähköautoja. Osa miehistöstä vuokrasi polkupyörän, osa tyytyi patikoimiseen. Pyöräilijät ehtivät jopa saaren toiselle puolelle, ja paluumatkalla kova sadekuuro oli huuhtonut hien.

Lounaalla kävimme erään pienen hotellin ravintolassa: söin pizza tropicanan ja join kaksi pientä olutta yhteensä 480 rupiaa eli n. kolmekymmentä euroa. Lounaalta tullessamme tarkkailimme ympäristöä vähän tarkemmin: rannassa oli ”poikaleiri”, josta tuskin puuttui huumeita. Tarina kertoikin, että väestöstä n. 10 prosenttia käyttää huumeita.

Satamassa lenteli isoja lepakoita, hedelmälepakoita, jotka meidän lepakoista poiketen lentelevät päivällä ja syövät hedelmiä.

Yö sujui rauhallisesti ja vene pysyi paikallaan.

Katamaraani Helia 44 | Vuosimalli 2017

Pituus 13,30 m, leveys 7,4 m ja korkeus 20,45 m. Uppouma 12.587 kg ja syväys 1,16 m. Isopurje 69 m2 ja genua 46 m2. Moottori 2x 55 hv. Vesitankit 2 x 375 l, kuumavesitankki 40 l ja septitankit kussakin wc:ssa 45 l.

Saarissa ei saanut makeaa vettä kuin vain lähtösatamassa. Makeaa vettä saatiin merestä makean veden tekokoneella, joka toimii käänteissuodatuksella. Siinä merivesi painetaan 45 barin (max 50 baria) paineella semipermeabelin kalvon läpi, joka tietysti vaatii paljon energiaa. Silloin on joko veneen apumoottori tai agregaatti toiminnassa riittävän sähkön takaamiseksi. Systeemi tuottaa vettä 150 l/t, max. 200/t eli yllättävän paljon.

Helia 44 on katamaraani
Helia 44 on tilava vene jopa kymmenelle henkilölle. Neljä kahden hengen hyttiä, kaksi yhden hengen hyttiä, neljä wc:a, iso salonki, takatila ja etukansi, paljon säilytystilaa, mutta suunnittelijalle on toki vielä mahdollisuuksia.

Heliassa oli yksi ruori, josta liike välittyi peräsimeen hydraulisen järjestelmän kautta, kun ruoriohjauksessa voiman siirto tavallisesti tapahtuu vaijereiden välityksellä, ainakin pienemmissä veneissä.

Ohjaus oli hyvin kevyt, mutta tunnoton, reaktioaika oi pitkä: kun ruoria käänsi, kesti kauan ennen kuin mitään tapahtui, ja sitten kun tapahtui, liike olikin jo liian suuri – harmittavainen ohjattava aluksi, mutta tovin kuluttua siihen tottui. Mietityttämään jäi, että saattoiko hydrauliikan huollot olla tekemättä tai säädöt pielessä.

 

La Digue, La Pass – Mahe, Anse Royale

Ankkurisulkeisilta emme säästyneet mekään

Su 2.2.2020 klo 9:40 – 15:25 | Matka 33,1 nm

SÄÄ: Kun lähdimme La Passista, oli kovia sadekuuroja. Aamulla tuuli oli heikkoa, aluksi 3 m/s luoteesta (NW), sitten nousi hieman niin, että puolen päivän aikana oli jo kohtalaista (5 m/s). Iltapäivällä juuri ennen perille tuloa oli useita voimakkaita sadekuuroja, joiden aikana tuuli yltyi jo kovaksi, lähelle myrskylukemia, puuskat yli 20 m/s (tieto tuli toisesta veneestä). Perillä aurinko pilkisti.

La Digue, La Pass – Mahe, Anse Royale
Sunnuntaina 2.2.2020
Klo 9:40 – 15:25
Matka 33,1 nm
Nopeus avarage 5,7 kn, max 9,2 kn

Kun lähdimme, ankkuri oli kiinni toisen veneen ankkurikettingissä: irrotus tapahtui niin, että ankkuria ja siinä kiinni olevaa kettinkiä nostetaan ylös niin, että köysi saadaan pujotettua kettingin ali ja kummatkin köyden päät sidotaan sitten kiinni veneeseen tukevaan paikkaan kuten esim. knaapiin. Sen jälkeen ankkuria lasketaan ja se muljautetaan pois kettingistä. Köysi vapautetaan jolloin kettinki laskeutuu taas pohjaan. Kettinkiä on turhaa yrittää pitää puoshaalla sillä kettinki on hyvin painava – yrityksiä, joita joskus näkee.

La Digue, La Pass
Tilanne ankkurisulkeisten jälkeen – apuköyttä koilataan. Pojat vielä sulkevat verkkoa. Taisi olla toinen kerta, kun minulla oli päällä sadetakki.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 27,5 astetta.
Kuva: Eija M.

Matkalla oli uimatauko 20 min klo 12:40 – 13:00. Kokeilimme aluksi purjeitakin, mutta tuuli ei riittänyt kuin 2 solmun vauhtiin. Myöhemmin purjeet kuljettivat venettä mukavasti. Matkalla näkyi muutama lentokala ja delfiini.

Illalla rantaan kuljettiin taas jollalla kahdessa erässä. Oltiin Anse Royalissa syömässä paikallisessa rantaravintolassa, joka oli hyvin tunnelmallinen: tunnelmaa silmälle ja korvalle.

Mahe, Anse Royale
Alkudrinkki riitti myös ruokajuomaksi.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 28,6 astetta.

Tilasin savukalasalaatin, joka oli listaan merkitty alkuruuaksi, sain raakakalasalaatin. Mitä? Raakaa kalaa? Hyvältä maistui, olisin arvannut, että kala olisi siikaa, muuta sitä se ei tietysti voinut olla. Tietysti, sitä tarjotaan, mitä on. Jälkiruuaksi oli kaksi palloa jäätelöä, suklaa- ja vaniljajäätelöä – hyvää sekin. Maksoi yhteensä n. 30 €.

Monet söivät pizzaa, jotkut kala-annoksen (white snapper) kaikki hyvää. Henkilökunta oli jälleen hyvin ystävällistä.

 

Mahe, Anse Royale – Police Bay – Anse Royale

 Olosuhteet sanelevat minne mennään

Ma 3.2.2020 klo 11:35 – 16:05 | 11,4 nm

SÄÄ: Puolipilvistä, pilvisyys vaihteli. Aluksi tuuli heikkoa, myöhemmin voimistui (3 – 6 m/s). Klo 15:15 lämpötila oli +32. Veden lämpötilaksi mitattiin +26 – veden lämpötila on jkv vaihdellut ihotuntuman perusteella.

Mahe, Anse Royale – Police Bay – Anse Royale
Maanantaina 3.2.2020
Klo 11:35 – 16:05
Matka 11,4 nm

Tavoitteena oli Anse Lazarre, joka oli n. 15 nm päässä. Paikka oli kyllä saaren tuulisella puolella, mutta arvioimme sinne menon ja yöpymisen lahdella hyvin mahdollisiksi – suunnitelmia voi tehdä ja tavoitteita voi asettaa.

Aamiaisen tekovuoro oli minulla ja Hannilla. Aamiainen oli tavanomainen, sisällöissä ei ollut paljoa vaihtelua: kaurapuuroa, jugurttia, sämpylöitä, tomaattia, kurkkua ja paprikaa sekä kahvia. Kaurapuurohiutaleet olivat nyt paikallisesta kaupasta ostettuja suomalaiset, kun loppuivat jo muutama aamu sitten – kuulemma hyvää puurosta tuli. Suodatinkahvi oli Suomesta tuotua, mutta pikakahvi tunnettua merkkiä paikallisesta kaupasta.

Lähtö moottorilla, mutta heti otettiin keulapurje esille, jolla päästiin myötätuulessa Mahen saaren eteläkärkeen asti – ihanaa hiljaista, leppoisaa menoa. Myötätuuliosuudella vauhti oli 2-5 solmua (kn), kun esillä oli vain genua. Helia 44 näyttää olevan myötätuulipurjehtija ja vain keulapurjeella: puomia ja isoa purjetta ei olisi voinut siirtää ollenkaan styyrpuurin puolelle, sen esti ohjaamon katto, ja se olisi ollut mahdollista siirtää vain vähän (ehkä n. 30 asetetta) paapuurin puolelle. Moottori uudelleen päälle klo 12:45, kun tuuli alkoi kääntyä vastaiseksi.

Police Bay – oivallinen lounaspaikka.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 33,7 astetta.

Kun matka eteni niemen taa suojasta tuulen puolelle, tuuli voimistui melkoisesti ja alkoi kova keinunta – suunnitelma meni heti ja neuvottelematta uusiksi: Läheiseen Police Bayhyn lounaalle ja sitten takaisin Anse Royaleen.

Ankkurointi klo 13:10 Police Beyssä lounasta varten. Lähtö takaisin Anse Royaleen klo 14:10 ja perillä oltiin klo 16:05. Ankkuri laskettiin 4 m syvyyteen (kölin alta mitattuna). Naapuriveneet, jotka tulivat lahdelle meitä myöhemmin, vaihtoivat paikkaa jopa useamman kerran – yllättikö korallinen matalikko?

Aamulla uinnin jälkeen muutama delfiini tuli uiskentelemaan aivan veneen viereen. Pitivät pienen äänen, kun hörppäsivät ilmaa. Täkäläiset delfiinit eivät ole niin ”leikkisiä”, kun on tottunut näkemään – eivät hyppele korkealle ilmaan – ehkä emme vain osuneet näkemään heidän leikkihetkiään.

Kun, veteen heittää leivän palasia, paikalle ilmaantuu välittömästi kahdenlaisia kaloja: isoja lahnan muotoisia pystyraidoin kuvioituja kaloja eli niitä lepakkokaloja ja pieniä vajaa 1/2 m mittaisia tonnikaloja. Tonnikalat ovat vikkelämpiä kuin lepakkokalat, mutta lepakkokalat ottavat ”pöydästä” ensin, tonnikalat, jos jotain jää.

Anse Royaleen tulon jälkeen kaikki kävivät uimassa, heti näkyi lepakkokaloja. Aamulla näkyi näiden lisäksi vajaa metrin pituinen sitruunahai ja vesikilpikonna. Jo nyt on uitu niin paljon, että tuntuu kuin iho liukenisi pois. Ei se tietysti kokonaan liukene, mutta ohenee ja pehmenee – ihana suolainen vesi.

Anse Royalen iltatunnelmaa
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 29,9 astetta.

Aluksi tuntui, että Intian Valtameren veden suolapitoisuus olisi ollut huomattavasti suurempi kuin esim. Välimeressä, mutta ei. Toki Välimerenkin suolapitoisuus vaihtelee eri paikoissa monista tekijöistä johtuen (haihtuminen, sateet ja makean veden juoksutus joista). Valtamerissä (mm. Intian valtameri ja Välimeri) suolapitoisuus on suuruusluokkaa 3,5 % ja Itämeressä 0,7 % (veteen liuenneiden suolojen massa suhteessa meriveden massaan).

 

Mahe, Anse Royale – Sainte Anne

Lähtösatamaan oli pakko palata vaikka mutkan kautta

Ti 4.2.2020 klo 10:30 – 18:20 | 18 nm

SÄÄ: Aamulla puolipilvistä ja kevyttä tuulta, myöhemmin tuuli voimistui kohtalaiseksi, jopa navakaksi, NW 5 – 10 m/s. Päivällä puolipilvistä ja aurinkoa, illalla pilvistä.

Mahe, Anse Royale – Sainte Anne – Eden Island Ti 4.2.2020 klo 10:30 | tankilla klo 12:58 – 13:20 | klo 13:50 Sainte Annella – 14,8 nm  Saint Anne – Eden Island 17:35 – 18:20 3,1 nm

 

Sainte Anne – Eden Island Tiistaina 4.2.2020
Klo 17:35 – 18:20
Matka 3,1 nm

 

Huoleton Helia 44
Katamaraanin syväys on niin pieni (1,16 m), että sillä voi ajella vaikka melkein maalla – varsinkin, kun kippari on ruorissa.

Viimeiseen purjehduspäivään liittyy haikeutta. Käytiin tankkaamassa satamassa (klo 12:58 – 13:20), joka oli vaikeasti löydettävässä paikassa ja hyvin ahdas – koetteli kipparin kärsivällisyyttä ja mittaili taitoa. Iltapäiväksi mentiin vielä uimaan Sainte Annen saaren lahdelle.

Viimeiset katseet maisemaan: Saarten rinteet ovat syvän vihreitä, vähän vaaleampaa ja tummempaa, palmuja, lehti- ja havupuita, turkoosi meri ja valkoinen hiekka – ne piirtyivät mieleen ajoiksi.

Illalla oltiin yhdessä ravintolassa syömässä. Moni söi tonnikalapihvit. Tilattiin medium, mutta saatiin well done. Yksi annoksen tilaajista valitti asiasta, ja niin ystävällinen tarjoilija toi pian uuden annoksen, jossa kalan paistoaste oli oikea. Satamassa oli hyvä nukkua, kun vene ei keinunut eikä agrekaatti hyrissyt.

Aamulla pakattiin tavarat ja siirryttiin hotelliin. Seuraavat päivät tutustuttiin Mahen saareen ja nautittiin rantaelämästä.

 

Lähtisinkö uudelleen

Meidän regatassa oli yhteensä kuusi venettä ja 55 purjehtijaa. Porukalla, kun lähtee, se luo turvallisuutta. Käytännössä emme kuitenkaan paljoa nähneet toisiamme – vain Paulan ja Raijan veneiden miehistöjen kanssa.

Tuohon aikaan vuodesta Seychelleillä on sadekausi, jolloin sataa päivittäin. Sadekuurot olivat yleensä hyvin voimakkaita, mutta kestivät vain hetken: vaatteet kastuivat, mutta kuivuivat nopeasti. Ilma oli lämmintä ja aurinko kuuma, kun paistaa suoraan taivaan laelta.

Vallitseva tuuli on luoteesta voimakkuudeltaan tavallisesti 4 – 6 m/s. Nyt tuulet vaihtelivat kovasti lähes pläkästä yli 10 m/s. Raija kertoi, että koko ajan tuulet ovat olleet 10 ja 14 m/s välillä, paikoin puuskat jopa 20 m/s.

Kovia tuulia
Punainen lippu liehui koko ajan merkkinä vaarallisen kovista tuulista – tai rantavahti oli unohtanut lipun liehumaan.
Kuvan ottohetkellä illansuussa ilman lämpötila oli 30,9 astetta.

Parhaimmat korallit löytyivät kuulemma Port Launausta tai Anse Lazarresta: oli hieman myös uusia eläviä koralleja.

Kokonaismatkaksi meidän veneelle tuli 131 nm eli n. 240 km, joka on näin pitkälle ajalle aika lyhyt matka. Pääasia ei sittenkään nyt ollut purjehtiminen, vaan merellä olo, uiminen ja Seychellien muutamaan saareen tutustuminen – hyvä niin.

Söimme koko matkan aikana hyvin, vain harvoin ravintolassa. Meitä onnisti, kun yksi gasteista ilmoittautui ruokavastaavaksi – hän ottikin suuren vastuun. Harvinaista, mutta hän myös itse valmisti kaikki ateriat toki muiden avustuksella – hän oli matkan aarre. Niin herkullisia ruokia ei ennen ole veneessä syöty. Sivusta seuranneena totesin, että hänellä oli hallussaan myös ruokatarvikkeiden käsittelyn hygienia, joka on huipputärkeä purjehdusreissuilla. Minne purjevene ehtiikään ajelehtia, jos koko miehistö makaa kuumeisina punkissaan sotkun keskellä muutaman vuorokauden, on painajaismainen visio.

Langostinopasta Merin mukaan

Keitä pasta al dente.

Sulata ja kuori Langostinot, jättikatkaravut, huuhtaise ja jätä valumaan vain hetkeksi huoneenlämpöön.

Lisää kerma, parmesaani ja muut lisukkeet, lopuksi Langostinot, niin, että ne kypsyvät hetken aikaa.

 

Lähtisinkö uudelleen – lähtisin, mutta en katamaraanilla – vain yksirunkoveneellä, joka on minun luokituksessani purjevene. Suunnittelisin reitin etukäteen vallitseva tuuli kun on luoteesta, tietysti varauksella ja joustavuudella, silloin matkasta saattaisi tulla purjehduksen osalta pidempi ja antoisampi.

Rentoudu vielä kuohuissa
Näissä kuohuissa muutamaa päivä purjehduksen jälkeen – varo, että et polta nahkaasi, sillä aurinko on täällä lähellä.
Kuvan ottohetkellä ilman lämpötila oli 31,6 astetta.

SEYCHEELLIT: Seychellit on itsenäinen valtio ja hyvin laajalle alueelle sijoittuva saariryhmä, joka ulottuu Afrikan rannikolta 480 km:sta 1.600 km:n etäisyydelle itään ja päiväntasaajan eteläpuolelle 4. ja 10. leveyspiirien välille.

Pienen pieniä saaria on yli sata, perustuslain mukaan 155. Ne jaetaan sisäsaariin ja ulkosaariin. Osa saarista on graniittisaaria, osa koralliatolleja ja -riuttoja. Saaret ovat peräisin ikivanhasta Gondwanamantereesta, joka hajosi 184 – 85 miljoonaa vuotta sitten. Saariryhmän alueella on matalikko, syvyyslukemat ovat muutamia kymmeniä metrejä, kun taas saariryhmän ulkopuolella syvyydet ovat useita kilometrejä.

Keskeisimmät saaret ovat Mahe, Praslin ja La Digue. Näihin keskittyy talous ja turismi.

Isoin saari Mahékin on vain 27 km pitkä ja 8 km leveä, mutta sen korkein huippu yltää 905 metriin. Sen tiet ovat jyrkkiä ja mutkaisia. Mahé on graniittisaari niin kuin 41 muutakin. Loput saaret ovat korallia. Toki graniittisaarillakin rannat ovat valkoista hiekkaa – murentunutta korallia. Mahén saarella on täytemaalle tehty kansainvälinen lentokenttä. Saaren pääkaupunki on Victoria, jossa suu kolmasosa väestöstä. Praslin on Seychellien toiseksi suurin saari, 10 km pitkä, 3.7 km leveä ja sen korkein huippu ulottuu 370 metriin. La Digue on Seychellien neljänneksi suurin saari, jonka suurin korkeus on 333 m.

SÄÄ: Marraskuusta toukokuuhun vallitseva tuuli on luoteesta suuruusluokkaa 4 – 6 m/s. Silloin on myös viileämpää ja sateisempaa. Lämpötilan kerrotaan harvoin laskevan alle +24 tai nousevan yli +32 oC.

HISTORIA: Ensimmäinen ihminen, jonka tiedetään käyneen saarilla, oli portugalilainen Jean se Nova vuonna 1501. Vuonna 1505 Vasco da Gama kävi saarilla. East Indian Company asutti saarta v. 1609, mutta pidempiaikainen asutus tuli, kun ranskalaiset asuttivat saaret v. 1770, jolloin asukkaina olivat eurooppalaiset sekä Afrikasta ja Intiasta peräisin olevat ihmiset kunnes Pariisin rauhansopimuksessa v. 1862 saariryhmä siirtyi Britannian hallintoon. Saarivaltio itsenäistyi Britanniasta v. 1976. Valtio on nykyään monipuoluedemokratia, jota hallitsee presidentti ja 11 ministerin muodostama hallitus. Tänä keväänä pidetään presidentinvaalit – muutosta toivotaan. Meidän Valle de Main opas kertoi olevansa yksi presidenttiehdokkaista – vitsikäs höpöttäjä saattaa hyvinkin kerätä ääniä.

ASUKKAAT: Nykyinen väestö on moni-etnistä (afrikkalaisia, eurooppalaisia, intialaisia, arabeja ja kiinalaisia) ja suuruusluokkaa 90.000 henkilöä. Ihmiset ovat hyvin ystävällisiä, avuliaita, iloisia, hyvinvoivan näköisiä ja heillä on sivistyneet käytöstavat.

VIRALLISET KIELET: Virallisia kieliä on kolme creoli, englanti ja ranska. Monet osaavat hyvin myös italiaa ja saksaa.

USKONNOT: Kristittyjä (protestantteja, roomalaiskatolisia ja anglikaaneja), hinduja, muslimeja ja buddhalaisia.

ARKKITEHTUURI: Arkkitehtuuri on sopeutunut oleviin trooppisiin olosuhteisiin, joita kuvaavat mm. jyrkät katot ja taloa kiertävät leveät terassit. Keittiöt ovat usein ulkona.

VALUUTTA: Seychellin Rupia (SCR), jota saa vain Seychelleiltä.

ENSIVISIITILLÄ CORDOBASSA

ENSIVISIITILLÄ CORDOBASSA

Oli tiedossa, että Cordoba on hyvin, hyvin vanha kaupunki, ja että se on ollut ammoisina aikoina Euroopan sivistyksen keskus. Cordoba on Andalusian itsehallintoalueella vuoriston ympäröimällä tasangolla, joka on runsas 400 m merenpinnan yläpuolella. Siellä vallitsee mannerilmasto: kesät ovat kuumia ja talvet leutoja. Nykyään Cordobassa on […]