Retkiä Merellä ja Maalla - Isot Reissut Edessäpäin

MITÄ PENTTERISSÄ TAPAHTUI PURJEHDUKSELLA MARTINIQUE – UNION ISLAND – MARTINIQUE

MITÄ PENTTERISSÄ TAPAHTUI PURJEHDUKSELLA MARTINIQUE – UNION ISLAND – MARTINIQUE

Ruokailusta ei ole paljoa aikaisemmin puhuttu, koska olimme tulleet purjehtimaan. Se ei tarkoita, että ruokailu olisi merkityksetön, päinvastoin, se on ihan basic juttu: Miehistö pysyy toimintakuntoisena, tyytyväisenä ja iloisena. Samasta syystä kuumassa ilmastossa pitää myös juoda paljon vettä. Laskennallinen määrä, jonka joimme, oli 3 l/vrk, lisäksi se neste, joka tulee ruokien mukana.

Torilta saatiin hyvät raaka-aineet.

Matka onnistui siinäkin asiassa aivan loistavasti, tai oikeastaan kokit onnistuivat: Kukaan ei sairastunut vatsatautiin. Voi vaan kuvitella minne vene ajelehtii, kun miehistö makaa korkeassa kuumeessa (yli 40 astetta) punkissaan, osa wc-jonossa.

Matkan aikana aamiainen syötiin klo 8, lounas klo 12 ja illallinen klo 18. Tilanteiden mukaan aikatauluihin tuli joustoa.

Pentterissä oltiin useimmiten kallellaan.

Aterioista mieliinpainuvimmat olivat jauhelihapihvit, jotka olivat 2. ryhmä kokkaamia “Union-Island-biif” ja 3. ryhmän Mustique-Mystique, joka on lyhytlieminen kalakeitto. 1. ryhmän Myrsky-Murkina a la Auli ansaitsee myös esittelyn sen meri-/myrsky kelpoisuuden vuoksi, ja erinomaisen hyvääkin se oli.

Erikoisin ateria oli Mustiquella ennen lähtöä syöty “Mustique-Mystique”. Liemi oli tosi hyvää, maut täyteläisiä ja tasapainossa. Mystiseksi aterian teki se, että kun kalakeittoon laitettiin seitä, kypsyessään se muuttui mustekalaksi – “NAM”.

Raaka-aineet piti varastoida niin, että ne säilyivät mahdollisimman hyvin. Oli myös jääkaappi ja pakastin.

Ei voi olla kertomatta kolmen loistavimman aterian salaisuuksia. Ohjeet ovat suuntaa-antavia, sillä kunkin kertainen todellisuus riippuu veneen koordinaateista.

Union-Island-biif a la Kipa: Ota jauheliha esille, mutta älä pidä liian pitkään lämpimässä, vain juuri sen ajan, että liha on lähes “huoneenlämpöistä” – lämpenee vielä sekoitettaessa. Lisää keltasipuli pilkottuna, sopivasti suolaa, mustaa pippuria, paprikajauhetta, raakoja kanamunia ja pehmeää vuohenjuustoa. Sekoita aineksia oikein hyvin. Paista kuumalla nopeasti, ja muista kuumassa paistamiseen sopiva pannu ja rasva. Käännä pihvi viimeistään, kun pinnalle tihkuu nestettä. Jätä hetkeksi hautumaan folion väliin. Pihvit kruunaa kypsiksi paistetut sipulirenkaat.

Mustique-Mystique a la Renja: Pilko sipulit ja kaada kattilaan hyvää öljyä, kuullota sipulit, lisää mustapippuri ja paprikajauhetta – anna makujen kypsyä ja sekoittua miedossa lämmössä. Pilko sei/mustekala 1.5 x 1.5 cm kuutioiksi ja lisää ne kattilaan vähän kerrassaan sen jälkeen, kun sipuli on läpikuultavaa. Pilko monta kypsää tomaattia ja lisää ne kattilaan. Keitä hetken kunnes kalat ovat kypsiä. Voit lisätä hieman nestettä, vettä tai valkoviiniä, mutta muista, kun lisäät nestettä, että vesi maistuu vedelle. Mitä kovempi keli, sitä vähemmän laitetaan nestettä. Tarjoa lämpimänä.

Myrsky-Murkina a la Auli: Kuullota sipuli paistinpannulla. Paista sen jälkeen jauheliha, joka on juuri otettu jääkaapista ainakin silloin, kun ollaan subtrooppisissa/trooppisissa olosuhteissa. Siirrä ne sen jälkeen kattilaan tai voit paistaa jauhelihan kattilassakin. Lisää balsamicoa, haihduta nesteet pois. Mausta chilipitoisella kastikkeella esim. Sauce Piquante Fortella, pippurilla, ja paprikajauheella. Lisää sopivasti suolaa. Lisätään edellisen aterian maustettu riisi, jos on jäänyt, purkki “kreolipapuja”, purkki herneitä ja porkkanaa. Hauduta seosta jotta maut tasaantuvat. Tarjoa sellaisenaan syvistä lautasista. Ruoka sopii myrskyllä syötäväksi, koska se pysyy hyvin koossa, eikä siinä ole lientä, joka voisi läikkyessään polttaa ihoa tai sutata ympäristöä. Se on myös äärettömän energiapitoinen ja pitää nälän loitolla pitkään.