Retkiä Merellä ja Maalla - Isot Reissut Edessäpäin

LENTÄEN VAI AUTOLLA – Nerjasta Nauvoon

LENTÄEN VAI AUTOLLA – Nerjasta Nauvoon

Torstai 14.5.2020 Nerja – Valencia | 602 km klo 10:00 – 16:56

SÄÄ: Aamulla oli +17 astetta ja aurinko paistoi vaikka piti olla pilvistä ja sateista – Hyvä! Tavarat eivät kastu, kun pakkaa autoa. Ehkä tämä sade-ennuste oli sittenkin vuorille. Sadetta oli vain vähän juuri ennen Valenciaa, lämpötila nousi korkeimmillaan +20 asteeseen. Illalla taas aurinko paistoi. Koko matkan oli kova tuuli, joka tuntui myös autossa.

Reitti kulkee pitkin rannikkoa Almerian, Murcian ja Alicanten kautta. Ajoimme AP-7 tietä, joka on maksullinen moottoritie.

Aamupäivällä lähdimme liikkeelle klo 10:00 sen jälkeen, kun asunnossa viimeiset huoltotemput oli tehty. Ei ollut tarvetta kovin aikaiseen lähtöön, sillä päivän matka ei ollut järin pitkä.

Tuleva kokonaismatka melkein hirvitti – miten tästä selvitään, kun on koko maailmassa erityistilanne.

Alkukilometreillä huomasi kevään sateiden vaikutukset luontoon, oli harvinaisen vehreää. Lähempänä Almeriaa tuli näkyviin miltä Euroopan kasvihuone näyttää: kasvihuoneita silmin kantamattomiin. Vain kasvihuoneita, ei juurikaan asunnoiksi ajateltavia rakennuksia – asuvatko siirtotyöläiset kasvihuoneissa?

Almerian seudulla löytää Euroopan kasvihuoneen – kasvihuoneita, kasvihuoneita, kasvihuoneita.

Aluksi Välimeri oli näkyvissä jopa lähietäisyydellä, toisella puolella tietä oli vuoristoa. Paikoitellen vuoret ulottuivat aivan rantaan asti, lähempänä Valenciaa tasanko ulottui jo etäälle merestä, kauaksi sisämaahan. Heti Almerian jälkeen oli laaja teollisuusalue. Oli laakso, jossa näkyi useita marmorilouhoksia. Maisema oli hyvin karua, mutta muuttui taas vehreäksi ja viljavaksi, lähellä Valenciaa jopa hyvin monimuotoiseksikin: oli ruohokenttiä, viljan kasvatusta, ehkä perunapeltoja, jotka oli peitetty harsolla, hedelmätarhoja ja viinitarhoja, myös oliivitarhoja.

Viinitarhoja oli ehkä eniten kaikista viljelykasveista – jos nämä hehtaarit viljeltäisiin syötävää ruokaa, maailman ruokapula poistuisi tai ainakin vähenisi.

Viinitarhoja oli jo Murcian ja Lorcan välissä, mutta ne lisääntyivät lähempänä Valenciaa. Viiniköynnöksiä oli monen muotoisia, eniten pitkän varren päässä olevia laakeita lehvästöjä, jotka oli usein katettu harsolla. Koko tarhaakin saattoi olla peitetty – marjat ihmisille eikä linnuille.

Moottoriteiden keskiosaa kaunisti valkoiset ja punaiset oleanteripensaat. Jossain oli keltaisia pensaita. Yhdessä pienessä kaupungissa oli paljon kukkivia jakarandapuita.

Moottoritien keskialue oli täynnä kukkivia oleanteripensaita.

Paikoin vuoristo oli aivan karua ilman kasvustoa, paikoin mäntymetsän peittämää, näkyi muutama tuulimyllypuisto, samoin aurinkovoimala, yllättävän vähän kuitenkin. Muutama linna komeili kukkuloiden päällä.

Murcian ja Lorcan välissä oli myös karjan kasvatukseen sopivan näköisiä rakennuksia, hajusta päätellen sikaloita – en suostu ajattelemaan asiaa pidemmälle. Näkyi myös yksi kasvihuone aivan moottoritien vieressä, jossa kasvatettiin kukkasia.

TAUOT: Matkan aikana pysähdyimme kahdesti. Kummallakin kerralla oli mahdollisuus päästä huoltoaseman wc:hen. Klo 12:28 tankattiin, bensan (95) hinta 1:06 €/l. Toinen tauko oli 14:39, jolloin söimme omia eväitä.

Taukopaikoilla oli hiljaista, juuri ketään muita ei näkynyt. Kuvassa vasemmalta Leena, Ilkka, minä ja Milli. Taustalla Ilkan ja Leenan auto, joka on Suomen rekisterissä.

LIIKENNE: Liikenne oli hiljaista, vähän henkilöautoja, enemmän rekkoja. Ei tiemaksuja.

HOTELLI: Hotelli löytyi muutaman mutkan takaa, oli lähes maalaismaisemassa, golfhotelliksi itseään kun mainosti. Alkuruoka, pääruoka ja jälkiruoka maksoivat 20 €/henkilö – hyvää oli. Respan henkilön aviomies oli suomalainen, tuli selville vaikka ei paljoa keskusteltukaan. Yöpyminen ja päivällinen kahdelta henkilöltä olivat yhteensä 114 €.

Illalla oltiin kävelyllä ja tavattiin sileäkarvainen kääpiömäyräkoirapoika, mutta golfkenttää emme löytäneet.

Miten koronaepidemia näkyi: Henkilöautoliikenne oli hiljaista, kahvilat suljettu taukopaikoilla, bensamyyjällä/kassalla suusuoja ja käsineet, plexi erotti asiakkaan kassahenkilöstä. Hotellissa oli samanlaiset järjestelyt työntekijöillä. Lattiaan oli teipeillä merkitty paikat, jossa saa seisoa, ei liian lähellä henkilökuntaa tai toisia asiakkaita. Respan virkailija jopa ”steriloi” kynän ja huoneen avaimen ennen kuin antoi ne käteen. Päivällinen saatiin syödä cafeteriassa, koska ei ollut muita asiakkaita.

 

Perjantai 15.5.2020 Valencia – Nimes | 731,5 km, klo 08:36 – 17:11

SÄÄ: Päivän korkein lämpötila 23 astetta. Pieni sadekuuro lähellä Nimesiä. Tuuli oli laantunut eikä Välimeressä näkynyt enää vaahtopäitä.

Reitti kulki Valenciasta, Barcelonan ja Montpellierin kautta Nimekseen.

Aamulla päästiin matkaan ajoissa sen jälkeen, kun aamiainen oli syöty huoneessa. Aamiaistarvikkeet, jotka haettiin respasta, oli aseteltu tarjottimille. Kahvia, sämpylöitä, jugurttia ja kinkkua, taisi mukana olla myös keitetty kanamuna.

Edelleen viinitarhoja. Alueita oli laajasti kymmenien kilometrien ajan. Jossain oli bodega, jossa luki Freixenet – ai, täältäkö yksi lempparikuohuviini tuleekin. Viinialueita oli edelleen pohjoisempana, ja uudelleen Ranskan puolella.

Valencian jälkeen oli lyhyt matka teollisuusaluetta, sen jälkeen tuli taas viininviljelyalue, jota jatkui tovin, viinialue alkoi uudelleen ennen Barcelonaa. Valencian jälkeen oli edelleen jonkin verran oliivitarhoja, mutta Oleanteripensaita ei enää näkynyt. Niiden tilalla oli keltakukkaisia pensaita – onnenpensaitako? Hedelmäpuita ja oliivipuita oli vielä Ranskan puolella, myös havupuita, mutta ei edelleenkään tukkipuiksi sopivaa puustoa.

Maisema oli koko ajan hyvin vehreä – sateita oli ollut. Jo ennen Pyreneitten vuoristoa maisema muuttui metsäiseksi, metsäsaarekkeita oli peltojen väleissä, puut olivat lähinnä havupuuta, pinjaa – ei mitään tukkipuuta kuitenkaan vaan aika käkkäräistä runkoa. Viinialueen jälkeen näkyi niittyjä ja viljapeltoja, muutamia karjalaumoja pelloilla tai pihattonavetoissa.

Tasankoa, vuoristoa, linnoja – tässä taisi olla Alppien häntiä.

Rakennukset ovat tyyliltään hyvin eleettömiä, vaalean harmaan rusehtavia, suorastaan askeettisia. Tätä arkkitehtuuria oli jo Espanjan puolella ennen Ranskan rajaa, ja se jatkui sitten Pyreneiden jälkeen Ranskassa – raja ei erotellut arkkitehtuuria. Askeettisuudessaan olivat kauniita, erityisesti ryhmissä esiintyessään. Tämä sama tyyli näkyi mm. yhdessä lähimenneisyydessä rakennetulla asuntoalueella.

Maisema oli lähellä merta laakeaa, välillä kumpuilevaa, vasta Pyreneillä korkeampaa. Pyreneiden ylityshän tapahtuu sen itäisellä hyvin matalalla osalla. Nyt ei näkynyt lumihuippuisia vuoria niin kuin monesti ennen.

Aika ajoin näkyi edelleen Välimeri. Lähelle rajaa tultaessa näkyi Rhonen suisto. Taas ohitimme Figueresin, mutta emme pysähtyneet – kuinka mones kerta, kun tämä kaupunki jätettään katsomatta, tai oikeastaan Salvador Dalin museo.

RAJAMUODOLLISUUS: Poliisi pysäytti Ranskan puolella rajaa ja kysyi jotain ranskaksi, ehkä, että minne matka. Näytin passia ja nippua papereita, joita oli mukana mm. Madridin Suomen suurlähettilään ja Ranskan lähettilään kirjeet, että olemme kotimatkalla ja vain ajamme Ranskan läpi. Käden heilautus ja hyvän matkan toivotus. Leenaa ja Ilkkaa poliisit eivät pysäyttäneet, kun he ajoivat Suomen rekisterissä olevalla autolla!

Taukoja pidettiin n. 2 tunnin välein: vähän evästä ja kävelyä, joskus myös tankkaus. Espanjassa ei ilmoitettu, kuinka etäällä on seuraava taukopaikka ja tankkausmahdollisuus, mutta Ranskassa ja Saksassa paikat oli hyvin ilmoitettu polttoainehintoja myöden.

TAUOT: Kolme taukoa ja kaksi tankkausta, mitä pohjoisemmaksi tultiin, sitä korkeammaksi polttoaineen litrahinta kipusi, viimeksi oli 1,11 €, kun tankkasimme muutama kymmenen kilometriä ennen rajaa Espanjan puolella. Ranskan puolella hinta olikin n. 30 senttiä litralta korkeampi. Barcelonan lähellä emme pysähtyneet, sillä tarina kertoo siellä olevan erityisen paljon maantierosvoja.

LIIKENNE: Liikenne oli rauhallista edelleen, vain vähän henkilöautoja, enemmän rekkoja. Barcelonan lähellä liikenne oli kuitenkin vilkasta (liikkumista oli vapautettu), mutta hiljeni heti kaupungin jälkeen. Tiemaksut olivat yhteensä 46,50 €

Ranskalaisessa maisemassa silmä lepää, miksikä ei myös espanjalaisessa ja saksalaisessa.

HOTELLI: Yövyimme IBIS-hotellissa (lemmikkiystävällinen). Koska ravintolat eivät olleet auki, päivällinen ja aamiainen syötiin omassa huoneessa. Kukin haki tarjottimensa vastaanotossa olevalta pöydältä tiettyyn, sovittuun kellonaikaan, kaikki eivät suinkaan samaan aikaan. Päivällinen maksoi 35,80 € kahdelta henkilöltä, ja huoneen hinta oli 94,50 €.

Hotellissa oli yllättävän paljon vieraita, kaikki samassa siivessä ja kerroksessa, mutta tapaamisia oli vähän ja ihmiset pitivät turvavälejä hyvin.

Miten koronaepidemia näkyi: Espanjan puolella kasvomaskien käyttö oli yleistä, esim. yksin autossaan ajava saattoi käyttää maskia! Ranskan puolella maskeja ei näkynyt muuta kuin joillain turisteilla ja hotellin henkilökunnalla. Toiminta oli tarkkaan suunniteltu, mm. pleksit oli asennettu asiakkaan ja työntekijän välille, lattiassa oli teipit, jotka näyttivät turvavälit ja ohjasivat mistä kuljetaan, hissiin pääsi vain yksi ihminen kerrallaan, yleisiä saniteettitiloja ei saanut käyttää, käsidesiä oli tarjolla. Hotellissa käytetyt pyyheliinat laitettiin suihkutilaan, ovikortit lähtiessä ulko-oven lähellä olevaan laatikkoon, ikkunat jätettiin auki, kun lähdettiin. Maksut suoritettiin tietysti kortilla. Aukkoja tietysti vieläkin on, mutta ehkä käytössä olevilla toimintatavoilla on jo suuri vaikutus vaikka ei ehkä ihan 100 % ehkäisyä.

Kaikkialla käytännöt olivat hyvin samantapaiset. Arvuuttelin mielessäni, että henkilökunnalle oli valmistettu videoita, joissa näytettiin mitkä ovat hyviä toimintakäytäntöjä. Lisäksi varmaan oli ollut käytännön harjoittelua, niin tyylikkäästi kaikki sujui.

 

Lauantai 16.5.2020 Nimes – Luxemburg/Thionville | 722,5 km, klo 08:48 – 17:12

SÄÄ: Päivän korkein lämpötila oli 20. Aluksi oli pilvistä ja lämpötila vain +15, sitten vähitellen pilvet väistyivät ja aurinko alkoi paistaa, lämpötila kohosi +20 asteeseen. Ajoittain oli kova tuuli, ennen Montelimeria oli jopa tuulivaroitus.

Reitti kulki Lyonin, Beaunen ja Dijonin kautta. Ajopäivä oli kaunis. Maisemat muuttuivat viinitarhoista karjankasvatusalueeksi, vaaramaisesta tasangoksi. Rhone ja Mosel ylitettiin useasti. Heinää oli jo leikattu, jopa viljaa puitu. Paljon karjaa laitumilla, enimmäkseen vaaleita yksivärisiä nautoja, vähän hevosia myös. Kukkasia vain vähän, keltaisessa kukassa pensaita, tuomi kukki samoin pihlaja.

Reitti kulkee Lyonin kautta ja hyvin läheltä keskustaa. Leveä Rhone ylitetään monesti. Lyon Musée des Confluences on Rhonen pienellä saarella. Kuvastakin näkyy, että rakennuksen arkkitehtuuri on mielenkiintoinen, sisältö edustaa paleontologiaa (fossiilitiede), mineralogiaa, zoologiaa (eläintiede), entomologiaa (hyönteistiede), ja etnografiaa (kansatieteen haara).

Viinialueita näkyi ennen Lyonia ja vähän sen jälkeenkin. Beaune ja Dijon ilmoittivat tienvarsikylteissä itsensä viinialueiksi.

Mitä pohjoisemmaksi tullaa, sitä tasaisemmaksi maa muuttuu.

Laventelipeltoja violetteine kukkineen, villiruusuja, keltakukkaisia pensaita, tuomi kukki, samoin pihlaja. Viljapeltoja, laidunmaita, lehtipuumetsäalueita peltojen välissä. Ihmettelemään jäi, mitä merkitystä on puskaisilla lehtipuumetsillä. Vain pienellä alueella kasvoi pientä tukkipuun näköistä havumetsää. Maantiellä näkyi yksi kuorma-auto, jonka kuormassa oli lyhyttä tukkia. Ei ihme, että ainakin jo 1700-luvulta lähtien Suomesta on kuljetettu puutavaraa Keski-Eurooppaan. 

Tuulimyllypuistoja näkyi muutama, samoin aurinkovoimaloita, mutta myös kolme ydinvoimalaksi sopivaa rakennelmaa.

Aurinkovoimaloita näkyi eniten Saksan puolella, vain muutamia Espanjassa ja Ranskassa.

TAUOT: Pidettiin kolme taukoa n. 2 tunnin välein. Ostettiin croisantit ja kahvit, kafeteriasta, joka oli auki, mutta ne piti syödä ulkona – oli aurinkoinen ilma. Muuten syötiin omia eväitä. Tankattiin kahdesti, bensan 95-oktaanisen hinta oli kivunnut jo 1,50/l, kun se Espanjassa oli 1,06 €/l.

LIIKENNE: Liikenne oli hiljaista, paitsi lähellä isoja kaupunkeja henkilöautoliikenne oli vilkasta. Monen maalaisia rekkoja oli tasaisesti koko ajan, mutta ei haittaavassa määrin. Tiet olivat lähes koko ajan maksullisia, tiemaksut yhteensä 56 €.

HOTELLI: Yövyimme taas IBIS-hotellissa, joka maksoi 95 € ja päivällinen 36 € kahdelta henkilöltä.

Koronan vuoksi järjestelyt hotellissa olivat samantapaiset kuin Nimeksen Ibiksessä.

 

Sunnuntai 17.5.2020 Thionville – Lybeck/Travemünde | 726 km, klo 8:26 – 16:57

SÄÄ: Aamulla oli aurinkoista. ja lämpötila +11 astetta. Päivän korkein lämpötila oli +16 astetta.

 

Siellä täällä vanhoja rakennuksia. Linnoja kukkuloilla.

Pohjois-Saksan maisema on hyvin lähellä eteläisen Suomen maisemia. Maisemat muuttuivat vähitellen aivan tasankomaisiksi, oli keltaisia rypsipeltoja, heinäpeltoja, joista ensimmäinen korjuu oli jo tehty, viljapeltoja, joista osa oli jo puitu.

Rypsipelto oli täydessä kukassa.

Matka sujui mukavasti, kun henkilöautoliikenne oli tavanomaista vähäisempää eikä rekkoja juuri näkynyt (sunnuntaisin on ajokielto paitsi tietyin ehdoin, esim. pilaantuvien elintarvikkeiden kuljetus). Muutama hyvin nopea auto sentään ohitti, Saksassa, kun ollaan. Taisivat ajaa 300 km/h.

Pihlajakin oli täydessä kukassa.

Tietöitä Saksassa on paljon, mutta nyt tietöiden pituus oli kerrallaan vain muutamia kilometrejä eivätkä ne juurikaan hidastaneet matkan tekoa. Kerran tietyö katkaisi moottoritien ja oli useita vaihtoehtoja lähteä eteenpäin. Navigaattori sanoo tuollaisessa tilanteessa yhteistyösopimuksen irti, on aivan hukassa. Onneksi pienen pyörimisen jälkeen löytyi punainen kyltti, jossa luki ”deviation”.

Saksassa tietysti ilahduttaa runsas uusiutuvan energian tuotanto: paljon tuulimyllyjä ja aurinkoenergiavoimaloita.

TAUOT: Nyt taukoja pidettiin neljä, matkanteko alkoi painaa, toisaalta ei ollut kiirettä laivalle, sillä sisäänkirjaus alkoi vasta klo 21:00. Edelleen taukopaikoilla syötiin omia eväitä. Yhdellä taukopaikalla löytyi kioski, joissa myytiin hotdogeja – ai kun saksalaiset osaavat valmistaa herkullisia makkaroita. WC:t olivat käytössä, mutta maksua ei peritty kuten ”normaaliaikana” tuo 0,70 €.

 

Tuulivoimalat oli sijoitettu etäälle asutuksista, ei asuinalueille.

Olimme ajoissa Travemündessä. Ennakkotieto varoitti, että pitää varata aikaa, sillä Lyypekin ja Travemünden välissä on tietöitä. Nämä eivät kuitenkaan haitannet tai juurikaan hidastaneet matkan tekoa. Ajoimme kaupunkiin sen jälkeen, kun olimme ensin käyneet sataman kaupassa täydentämässä viiniostoksia kolmella pullolla kuohuviiniä, mukaan tuli myös yksi laatikko olutta. Vähän tuli etsittyä tietä kaupunkiin – muistikuva oli haalistunut eikä hyvin opastavia tiekylttejä ollut, ja jouduin ajamaan paikallisen palokunnan pihalle vaikka oli kieltomerkki. Sieltä lähdettyämme peräämme ajoi poliisiauto, joka seurasi pitkään aina kaupunkiin asti, ja vielä sielläkin muutaman korttelin matkan. Kylmä hiki valui – olin varma, että nyt tulee isot sakot – vaan ei tullut. Poliisit poikkesivat sitten eri tielle kuin me. “Fiksuja poliiseja”, mietin!

Kaupungista löytyi takeaway-ravintola, josta ostimme kebabit. Ne syötiin autossa, sillä sisätiloihin ei saanut mennä.

 

Sunnuntai 17.5. – Tiistai 19.5.2020 Laivalla Finnstar Travemündestä Helsinkiin

 

Travemünden Skandinavienkajlta lähtee laivoja Ruotsiin ja Suomeen.

Sisäänkirjaus alkoi klo 21 ja laivaan päästiin sunnuntai-iltana n. klo 23:20. Henkilöautoja oli vähän, samoin muita ajoneuvoja, joten laivaan ajo ei kestänyt kauaa. Arvioin, että henkilöautoja laivaan tuli n. 30 ja kussakin oli n. kaksi henkilöä. Autoja oli monen maan rekisterissä: Saksa, Ranska, Italia, Luxemburg, Liettua, Espanja ja Suomi

Ennen laivaan ajamista oli hyvä kävellä ja tutustua sataman hajumaailmaan.

Hyvin löydettiin tavaroinemme hyttiin: lemmikeille tarkoitettuun Junior Sviittiin. Sisääntulo oli hyvin myönteinen yllätys: hytti oli iso, siellä oli kaksi kookasta ikkunaa ja hyvät vuoteet, jopa taidetta seinällä. Aina on tavaraa liikaa, kun ei osaa rajata, mutta Millihän tarvitsi omat peitot ym. tarviketta ja ruokaa.

Hytti oli tasokas ja humoristinen taide piti mielen iloisena.

Myöhäinen laivaan tulo ja päivän ajokilometrit (726) tekivät tehtävänsä. Lyhyen koirakannelle vierailun jälkeen uni tuli enkä edes herännyt siihen, kun laiva lähti klo 02.

Taiteilijalla oli eläinystävällistä sanottavaa.

Laivalla oleskeltiin pääasiassa omassa hytissä, mutta käytiin brunssilla ja päivällisellä sekä vielä viimeisenä aamuna pikaisella aamiaisella. Kävimme myös baarissa, jossa saattaa tavata mielenkiintoisia ihmisiä. Tällä kerralla maailmaa kierrellyt rekkakuski kertoi matkoistaan mm. Euroopassa, maailmasta ja elämästä. Mieleeni jäi, kun älykäs ja fiksu kaveri sanoi, että koulunkäynti ei koskaan kiinnostunut – saattaa olla pienestä kiinni, kun innostus sammuu. Hän oli kuitenkin jäänyt kaipaamaan erityisesti kielten oppimista. Kaikki pitivät etäisyyttä toisiinsa.

Kannella kävely oli aika rentouttavaa, mutta joka kolkkaan ei ollut menemistä.

Laivan ruoka oli kammottavan huonoa, lähes pilaantunutta, moneen kertaan lämmitettyä. Lämmin ruoka oli kylmää ja kylmä ruoka lämmintä – alle kaiken arvostelun! Miten Finnlines voi toimia noin aikana, jolloin ei ole elintarvikepulaa – aivan käsittämätöntä, ruoka sentään maksoi 76 €/henkilö. Jälkeenpäin annoin tietysti palautetta, kun sitä vasiten kysyttiin.

Pöydän sijainti oli hyvä. Ruoka olisi mielellään saanut olla maistuvaa. Kuvassa vasemmalta Leena, Ilkka ja Outi.

Miten korona näkyi: Jostain syystä vain meille oli etukäteen annettu tietty pöytä ruokasalissa, muuten matkustajat saivat valita pöytänsä vapaasti. Sen he tekivätkin oikein mallikkaasti, pitivät etäisyyttä toisiinsa. Omatoimista buffet tarjoilua ei ollut, vaan tarjoilija antoi kullekin ruoka-annoksen toivomuksen mukaan. Leivät oli pakattu folioon. Juomat voi ottaa itse. Matkustajat veivät käytetyt lautaset koriin. Vain harva käytti kasvomaskia, henkilökunta ei ollenkaan.

On aina hieno hetki, kun maa tulee näkyviin. Tietysti se tulee joskus vastaan vaikka maan pinta-alasta suurin osa (>70 %) onkin vettä.

Helsingin Vuosaaressa oltiin tiistaiaamuna klo 09, ja Nauvossa klo 13.

Kysyin Tullilta autosta, kun en ollut vielä tehnyt teknisistä syistä käyttöönottoilmoitusta Suomen verottajalle. Tullivirkailija heilautti kättään ja sanoi, että tee se sitten vasta perillä kotona – Suurkiitos, tuli mieleeni!

Tekninen syy oli se, että käyttöönottoilmoituksen jälkeen auton veroilmoitus tulee tehdä verottajalle viiden päivän kuluessa. Matkan aikana ei käytännössä ollut minkäänlaista mahdollisuutta tehdä tuota ilmoitusta. Jälkeenpäin myös selvisi, että ilmoitukseen tarvitaan hyvin monenlaista tietoa, jota piti vähän etsiskellä.

Matkamittariin kertyi 3002,5 km